Let me stay longer!

Apua, kaks viikkoa enää ja mun paluumatka Suomeen alkaa. Mihin nää kuukaudet meni?! Jossain vaiheessa oli jo koti-ikävä ja kotiinpaluuta odotti, mutta tällä hetkellä on todella haikea olo. Tiedän, ei sais vielä alkaa surkuttelemaan, mutta surkuttelen silti, sillä voisin jäädä tänne vielä yhdeksi ylimääräiseksi viikoksi. Tai kahdeksi. Tai miksei kokonaiseksi kuukaudeksi 😅 Mutta ehkä mä palaan vielä! Lähdin Norjaan sillä asenteella, että täältä voisi hyvinkin löytyä se tuleva työpaikka, kun opinnot on saatu päätökseen. Ei ehkä Haugesundista, mutta tällä hetkellä oon ihan rakastunut Stavangeriin! Vietin Stavangerissa pari päivää viime viikolla Suomi-ystävän kanssa ja sinne on kyl pakko vielä palata. Upea kaupunki kauniine rakennuksineen ja Preikestolen yhden lautta- ja pienen ajomatkan päässä (kuvia löytyy alhaalta). Sieltä vois löytyä mun tuleva koti sitten opintojen jälkeen. 1,5 vuotta menee varmasti ihan siivillä, kun tähänkin asti opinnot on menny ku lentäen vaan!

Mutta sitten harkkaan. Mun vauvaharkkaa on takana nyt parisen viikkoa ja pakko sanoo, et tää on ihan mun juttu! Voisin helposti kuvitella työskenteleväni keskolassa valmistumisen jälkeen - ei se nyt niin kaukana terveydenhoitajan työstä kuitenkaan oo. Ensimmäiset päivät meni oikeestaan vaan opeteltaessa ”talon tavoille”, mutta tosi pian pääsin jo sekottelemaan lääkkeitä ja kaikki ruuat ja lääkkeet näille pikkusille oon saanu jo laittaa nenämahaletkuun niille ihan itse. Tai oikeestaan ensimmäisen viikon hoidin vaan yhtä pientä vauvaa, sillä mulle suositeltiin, että valitsisin oman potilaan täksi neljän viikon ajaksi, jonka hoitamiseen sitten keskittyisin vaan täysin. Mulle sopi tää oikein hyvin, sillä usko(i)n, että saan enemmän irti harjoittelusta ja opin enemmän, kun mulla on oma potilas, josta huolehdin. (Tätä kirjottaessa mulla oli tosiaan vain se yksi potilas, josta huolehdin, mutta koska tätä postausta kirjoittaessa mulla meni viikko, niin asiat kerkes muuttumaan hieman.. mutta anyway)

Tää pieni potilas syntyi 33-viikkoisena vain 980 grammaisena. Hänet jouduttiin pelastamaan keisarileikkauksella, sillä äidin istukka ei toiminut normaalisti ja tästä syystä poika ei kasvanut kohdussa yhtä nopeasti kuin normaalisti vauvan pitäisi kasvaa. Potilaani on nyt kuitenkin jo ”iso poika” sillä hän on kuukauden vanha ja lähes 2 kg. Silti mun silmiin hän on hyvin pieni ja hentoinen ja tuntuukin, että vauvaa käsitellessä saa olla ihan hirveen varovainen. Jotenkin niin pelottavaakin toisaalta, kun on näin pieni potilas yhtäkkiä! 

Mun ohjaajat on myös tosi mukavia ja molemmat puhuu tosi hyvää englantia, joten niiden kanssa on tosi helppo työskennellä. Koska mulla on oma potilas, jolla on kolme sairaanhoitajaa, niin mulla on sitten myös kolme ohjaajaa. Työvuorot sattui kuitenkin menemään lähes kokonaan vain kahden ohjaajan välille, joten kolmatta ohjaajaa en oo oikeastaan vielä edes tavannut. Tykkään mun ohjaajista siksin, että he molemmat selittävät mulle paljon asioita, esim. miksi vauvoille annetaan kofeiinia jne. Ne ei myöskään pidä mua tyhmänä, vaikka kyselen kokoajan kaikkea, joten sekin edistää mun oppimista, että viitsin kysyä asioita, jotka näille sairaanhoitajille on itsestäänselvyyksiä.

Pääsin heti ensimmäisellä viikolla myös näkemään, kuinka keskoselta otetaan verinäyte päästä ja seuraavalla kerralla sainkin jo kokeilla itse! Voin sanoo et on vaikeampaa miltä näyttää. Nenämahaletkun laitto on kuitenkin paljon helpompaa kuin aikuiselle potilaalle! Ensimmäistä kertaa sen laitto jännitti ihan hulluna, mut nopeasti näitä vauvoja on oppinut käsittelemään ja itseluottamusta omaan toimintaan on saanut kokoajan lisää! Nykyään toimin jo hyvinkin itsenäisesti ja oon saanu tosi paljon kiitosta mun ohjaajilta, kuinka hyvin oon hoitanut hommat. Siitä tulee aina niin hyvälle mielelle!

Osastolla on tällä hetkellä 9 vauvaa (kun aloitin, vauvoja oli vain 3), joten hommaakin on ollut enemmän kuin aloittaessa. Kaks ensimmäistä viikkoa keskityin vaan omaan potilaaseeni, mutta tällä viikolla mun ohjaajat ehdotti, että ottaisin toisenkin potilaan, sillä heidän mielestään olin pärjännyt jo kaksi viikkoa ihan loistavasti ja lisävastuu tekisi mulle hyvää. Tästä innostuneena valitsin toiseksi potilaaksi kaksoispojat, eli huolehdin nyt kolmesta vauvasta, enkä kyllä koe sitä yhtään liian suureksi vastuuksi :) jos mulle olis sanottu ensimmäisenä päivänä, kun aloitin, että oon sitten vastuussa kolmesta potilaasta, niin olisin varmaan panikoinut ja ajatellut, että en selviä. Mutta nyt on ihan eri fiilikset ja oon ihan onnessani, että oon saanu lisää vastuuta ja opin taas lisää, koska näillä kahdella pojalla on taas ihan eri tilanne kuin mun ensimmäisellä potilaalla. Ai että mä rakastan tätä harkkapaikkaa! Ehkä paras palaute mun työstä on tällä hetkellä ollut se kun toinen mun ohjaajista kysyi multa, että tulisinko heille töihin kun valmistun :’) se sai kyllä liikuttumaan. 

Näiden kahden viikon aikana oon oppinut todella paljon! Mun ohjaajat luottaa muhun myös täysin, joten saan tehdä kaiken itsenäisesti. Itsenäisenä toimiminen on niin mahtavaa! Ja tietenkin oon aina varmistanut heillä, että oon sekoittanut lääkkeet oikein ja että oon ottanut oikeat määrät kutakin lääkettä jne. Ensin olin tosi varovainen ja varmistelin kokoajan, että tein asiat oikein. Nenämahaletkusta maidon aspiroiminenkin hirvitti! Nyt kahden viikon jälkeen oon kuitenkin huomannut, että oon saanut tosi paljon itseluottamusta lisää ja tiedän tasan tarkkaan mitä oon tekemässä, eikä aspiroiminenkaan enää jännitä 😄 Tää 4 viikkoa on kuitenkin aivan liian lyhyt aika ja oliskin ollu niin paljon siistimpää, jos olisin pystynyt tekemään 6 viikon lastenhoitotyön harjoittelun ja vaan 4 viikkoa Udlandissa. Vaikka Udland oli mahtava paikka, niin ei se vedä vertoja kyllä keskolalle millään, haha. Ja koska päivät vähenee muutenkin, oon yrittänyt tehdä mahdollisimman paljon asioita myös vapaa-ajalla. Ehkä kaikista hauskin tapahtuma hetkeen on ollut se, kun lähdettiin lauantaina bileisiin, valvottiin koko yö ja aamuyöstä päätettiin lähteä ajamaan pilvettömälle alueelle, että päästäis ihastelemaan auringonnousua. Ajeltiin 5 tuntia ympäri Norjaa mitä kauneimmissa maisemissa ja välillä pysähdyttiin haukkaamaan aamupalaa vuorten ja järven ympäröimässä laaksossa. Nää muistot tulee niin kruunaamaan tän vuoden. Kokemus, jota en unohda koskaan. Onko täältä pakko lähteä? 

Kevät tulee ja päivät vähenee

Viime postauksesta onkin jo aikaa, mutta tässä nyt on taas ollu kiireiset pari viikkoa. Sain gerontologisen harkan päätökseen ja sitten olikin pääsiäisloma, jonka vietin lähes kokonaan tien päällä. Mun mies lensi tänne ja vuokrattiin auto ja lähettiin pienelle roadtripille Norjan upeisiin maisemiin. Reilun viikon aikana tuli käytyä mitä hienoimmissa paikoissa ja loman päätteeksi lennettiin yhdessä vielä Osloon pariksi päiväksi ennenku mies lähti takas kotisuomeen. Oli kyllä varmaan huikein pääsiäisloma ikinä. Mutta ensin viimeiseen harkkaviikkoon Udlandissa..

Viimeiset päivät Udlandissa oli ihan mielettömät! Pääsin vihdoin laimentamaan antibioottiakin ja laittamaan injektion lihakseen, jee. Täällä on niin vähän mitään lääkkeidenjakoa muutenkaan, kun kaikki lääkkeet tulee valmiiksi jaetuissa pusseissa apteekista, että nää pienetkin lääkehommat mitä saa tehdä, on kyllä mun mieleen! Kerroin mun ohjaajalle, että meillä Suomessa sairaanhoitajat jakaa kaikki lääkkeet ja se oli aivan kummissaan, että eikös teillä mee siihen ihan tosi paljon aikaa päivästä :'D No joo.. verensokeria ja hemoglobiinia on tullut kyllä mittailtua usein, mutta tässä vaiheessa se on jo niin rutiininomaista hommaa, että aina toivois jotain jännempää tekemistä. Paitsi että yhtenä päivänä oli kyllä aika jännittävät hetket erään potilaan hemoglobiinia mittaessani (miten toi sana taipuu, apua), sillä heti kun olin pistäny tän potilaan sormeen, tää potilas (vahvasti dementoitunut, ei ymmärtänyt miksi pistin häntä, vaikka selitin kyllä etukäteen) suuttu mulle niin lujaa, että se alko lyömään mua (kyseessä pienikokoinen vuodepotilas, joten ei hätää), mutta sen heittäessä nyrkkejä ilmaan veri lensi joka paikkaan - pitkin mun paitaa ja käsiä sekä sen peittoon ja vaatteisiin.. enkä saanu edes laastaria laitettua, kun se oli niin vihanen. Hetken yritettyäni ja paikkojen vaan sotkeudettua lisää, päätin että annan sen rauhoittua hetken ja tuun myöhemmin laittamaan laastarin. Ajattelin, että verta se vaan on ja koska hemoglobiinin sain kuitenkin mitattua (luojan kiitos, sillä en olis halunnu kokeilla uudestaan :D) niin ei tässä nyt mitään hätää kuitenkaan oo. Muutaman minuutin päästä potilas olikin sitten rauhoittunut ja sain laitettua hälle laastarin ja siivottua enimmät sotkut. Että kyllä voi rutiinihommatkin poiketa joskus normaalista kaavoista ja muuttua mielenkiintoisiksi :D

Viimeisellä viikolla Udlandissa järjestettiin taas myös paljon ohjelmaa asukkaille ja yks mun lemppareista oli "karnevaali", jonne kaikki asukkaat pukeutu parhaimpiinsa ja illan aikana oli useita esityksiä, musiikkia ja hyvää ruokaa. Tää karnevaali makso 200 kruunua eli reilu 20€, mutta koska mä olin erään potilaan "avec", pääsin nauttimaan tästä illasta täysin ilmaiseksi. Ja oli kyllä todella hieno ilta, oon taas ollu niin ällikällä lyöty miten paljon täällä panostetaan näiden vanhusten hyvinvointiin. Juttelin tuona iltana myös erään miehen kanssa ihan niitä näitä,  kunnes mun ohjaaja tuli mun luokse ja kysyi, että tiedänkö että mies, jonka kanssa juttelen, on kuuluisa Norjassa. Sitten mun ohjaaja kerto tälle miehelle, et oon Suomesta ja tää mies (Nils) kertoi, että on ollut kerran Suomessa. Mä tietenkin kysyin sitten heti, että missä päin Suomea se on vieraillut ja se sanoi että Seinäjoella!! :D Mikä sattuma! No mä kerroin tietenkin, että opiskelen Seinäjoella ja oon asunut siellä nyt muutaman vuoden ja se kerto, että se oli Seinäjoen tangomarkkinoilla esiintymässä. Kyseessä on siis Nils Okland, jos joku tunnistaa miehen. Oli aika hauska sattuma. Muutenkin tuona iltana oli mukava jutella kaikkien ihmisten kanssa. Erään mun potilaan poika voitti illan lotossa myös herkkukorin, josta se halus antaa mulle osan suklaista, kun oon hoitanut sen äitiä niin hyvin. Tuli kyllä ihan tosi hyvä mieli, ainakin jotain oon siis tehnyt oikein :) 

Harkan viimeisenä päivänä leipasin suomalaiseen tyyliin pannukakkua (niinkuin muuallakin maailmassa, myös täällä ihmetellään, että miten pannukakku voidaan tehdä uunissa :'D) ja ohjaajalle annoin vielä erikseen Fazerin sinisen levyn ja muumi-kortin. Olin aivan yllättyny, ku se oli ostanu mulle lahjan myös; sain ihanan vanhanaikaisen "hillopurkin", jonka lasiseen kylkeen oli kaiverrettu "Norge". Sisälle se oli laittanu tuikun ja norjalaista ruskeaa juustoa. Pakko kyl sanoo, et tää juusto ei oo mun mieleen, mut ele oli aivan ihana! Ja aina se on pakko itekin kaikille kansainvälisille ystäville tyrkyttää salmiakkia, vaikka kukaan ei siitä kuitenkaan tykkää, joten ymmärrän mun ohjaajaa tässä juustoasiassa haha. Tää juusto on siis tehty vuohenmaidosta ja keittämisprosessin aikana maidon hera karamellisoituu, joka antaa juustolle erittäin makean maun. Pikaisella googletuksella löysin myös nimen tälle juustolle - mesjuusto. Ja vaikka vuohenjuustoa kyllä rakastan, niin tää norjalainen versio siitä ei mee kyllä alas. Mutta täällä sitä ihmiset syö sitä voin ja hillon kera leivän päällä aivan onnessaan, hyi olkoon haha. Mutta siis harkka suoritettu hyväksytysti läpi ja vieläpä erinomaisin pistein - täällä on erilaiset arviointikriteerit ja kaikki kohdat; aseptisuus, eettisyys, lääketietämys jne. pisteytetään, vaikka lopputuloksena onkin vain hyväksytty/hylätty.

Elikkä nyt on virallisesti alkanut viimeinen kuukausi Norjassa (siis oikeesti mihin tää aika menee, muka reilu 2 kk jo täällä ollu!?) ja viimeisenä, mutta ei huonoimpana, on vuorossa lastenhoidon harkka sairaalassa vastasyntyneiden teholla. Mun opettaja täällä aiko myös kysyä, jos pääsen muille lastenosastoille tekemään vuoroja, sillä se on edelleen ihan mielissään siitä, että musta tulee terkkari haha. Taisinkin jo mainita aikaisemmissa teksteissä, että Norjassa ei sitä mahdollisuutta oo, että pääsis suoraan terveydenhoitajaksi opiskelemaan, vaan täällä pitää ensin lukea sairaanhoitajaksi, sen jälkeen olla kaks vuotta työelämässä, ja sitten vasta voi hakea terkkariksi. Muistaakseni ne terkkarin opinnot kesti vielä 2 vuotta sairaanhoitajan opintojen päälle. Mutta tosiaan, mun opettaja täällä on ihan mahtava ja oon kyllä ihan onnessaan, jos pääsen muillekin lastenosastoille tutustumaan, vaikka tää vastasyntyneiden teho on kyllä mun mieleen myös. Huomenna se alkaa!

Mutta vielä pääsiäisviikosta nopeesti. Kerron enemmän siitä kuvin kuin sanoin, mutta sen verran pitää kertoakin, että Norjaan kannattaa ehdottomasti lähteä, jos ei vaihtoon, niin ainakin roadtripille. Maisemat oli niin mielettömät, että oli pakko pysähtyä koko ajan ottamaan kuvia, haha. Vuokrattiin tosiaan siis auto ja kilometrejä tuli kahden päivän aikana lähes tuhat. Lähdettiin Haugesundista aamulla ajelemaan maisemareittiä pitkin Bergeniin (Etne-Odda-Jondal-Bergen) ja seuraavana päivänä jatkettiin Bergenistä Flåmiin ja Stegasteiniin. Paluumatkalla pysähdyttiin vielä yks yö Bergenissä ja seuraavana päivänä mentiin Bömlon kautta kotiin. Jos jotakuta kiinnostaa, niin kannattaa tsekata toi reitti, Odda on kuuluisa mm. Trolltungasta. Autona meillä oli hybridiauto, joka oli tosi kätevä kahdesta syystä - bensaa ei kulunu tuolla reissulla paljon mitään ja tiemaksuja ei tarttenu maksaa. Tie-, silta- ja tunnelimaksuja täällä on nimittäin joka puolella ja osa noista maksuista on aika kalliita. Esim. Bömloon vievästä sillasta olis pitäny maksaa 80 NOK suunta, mut onneks oli hybridi <3 Mutta tässä kuvia reissusta, oli kyl paras pääsiäinen ikinä <3

Stegastein, Flåm

Menomatkalla meillä oli kyydissä myös mun kämppis (ja sen poikaystävä)

Ulrikenin huipulla Bergenis. 1,5h kesti kiivetä ylös, mutta oli sen arvoista!

Bömlo

Himakånå jump!

Odda

Ainii ja näky täällä revontuliakin eräänä päivänä!

Jos kiinnostaa nähä enemmänkin kuvia, tarinoita yms. niin mut löytää instagrammista nimellä hennimarias (: ihanaa kevättä kaikille, toivottavasti siellä Suomessakin jo lämpenee!