Fiiliksiä kotiinpaluun jälkeen

Nyt on oltu tasan viikko kotona. Kotiinlähtö oli vaikea ja kyllä siinä tais muutama kyynelkin vierähtää. Eniten jäi ikävä kämppistä sekä muutamaa hyvää norjalaista ystävää. Arki muuttu kertaheitolla, kun tulin Suomeen takaisin ja vaikka oonkin ollut ilonen nähdessäni taas suomiystäviä ja perhettä, niin pieni kaipuu on yhä takaisin Norjaan. Joka päivä oon ollut kuitenkin yhteydessä sinnepäin ja ikävää helpottaa tieto siitä, että ens kesänä oon menossa takaisin, sillä mulle tarjottiin kesätöitä sieltä keskolasta, jossa tein viimeisen harjoittelun :) Olin aivan yllättynyt viimeisenä päivänä, kun mua kysyttiin sinne töihin. Luulin sitä aluksi vitsiksi! Mutta ehkä mä jotain oon siis oikein tehnyt, kun mut sinne halutaan vielä takaisin :) ja tätähän mä lähdin sieltä Norjasta hakemaan! Et sais sen jalan oven väliin ja mahdollisesti töitä tulevaisuudessa. En vaan arvannut, et tää meneeki näin päin, et ne kysyy mua ja vieläpä mun unelmaduuniin! 😍 Elämä joskus kyllä yllättää ihan mielettömällä tavalla! Viimesellä harkkaviikolla sain paljon vastuuta muutenkin ja en seurannut enää ohjaajiani vaan sain toimia itsenäisesti, huolehtien omasta potilaastani! Se oli kyllä aika mahtavaa, tuli ihan ”oikea” sh/th-olo.

Viimeinen viikko Norjassa oli muutenkin mieleenpainuva, sillä lähdettiin vielä kerran käymään Røldalissa mökkeilemässä ja tarkoituksena oli, että oltais vallotettu Trolltunga ennen mun kotiinpaluuta, mut valitettavasti se jäi, sillä aamulla kun herättiin, ei koko vuoria edes näkynyt kaiken sen sumun takaa, joten olis ollu vähän liian riskialtista. Päädyttiin sit Trolltungan sijaan roadtrippailemaan ja näinkin vielä paljon kauniita vuoria ja vesiputouksia, jotka kruunas mun viimeisen viikonlopun Norjassa. Ja ens kesänä pääsen sit Trolltungalle kuitenkin!

Mä en oikein tiedä mitä mä näin viimeisinä sanoina sanoisin.. muuta ku että vaihto kannattaa aina! Lähtekää ja nauttikaa, 3kk on just soppeli aika (vaikka olisin kyl voinu vielä jäädä toiseksi 3 kuukaudeksi), mutta siinä kerkee kuitenkin tutustua maahan ja paikallisiin sekä tottua toisessa maassa asumiseen ja maan tapoihin. Ja ei oo varmaan ylläri, jos suosittelen Norjaa kaikista vaihtokohteista! Oon niin onnellinen, että meille annetaan tää mahdollisuus lähteä, tää kokemus on ollut yks parhaista koko mun elämäni aikana. Kyl musta vaan taitaa norjalainen tulla valmistumisen jälkeen 😍 

So long and thanks for all the fish!

Let me stay longer!

Apua, kaks viikkoa enää ja mun paluumatka Suomeen alkaa. Mihin nää kuukaudet meni?! Jossain vaiheessa oli jo koti-ikävä ja kotiinpaluuta odotti, mutta tällä hetkellä on todella haikea olo. Tiedän, ei sais vielä alkaa surkuttelemaan, mutta surkuttelen silti, sillä voisin jäädä tänne vielä yhdeksi ylimääräiseksi viikoksi. Tai kahdeksi. Tai miksei kokonaiseksi kuukaudeksi 😅 Mutta ehkä mä palaan vielä! Lähdin Norjaan sillä asenteella, että täältä voisi hyvinkin löytyä se tuleva työpaikka, kun opinnot on saatu päätökseen. Ei ehkä Haugesundista, mutta tällä hetkellä oon ihan rakastunut Stavangeriin! Vietin Stavangerissa pari päivää viime viikolla Suomi-ystävän kanssa ja sinne on kyl pakko vielä palata. Upea kaupunki kauniine rakennuksineen ja Preikestolen yhden lautta- ja pienen ajomatkan päässä (kuvia löytyy alhaalta). Sieltä vois löytyä mun tuleva koti sitten opintojen jälkeen. 1,5 vuotta menee varmasti ihan siivillä, kun tähänkin asti opinnot on menny ku lentäen vaan!

Mutta sitten harkkaan. Mun vauvaharkkaa on takana nyt parisen viikkoa ja pakko sanoo, et tää on ihan mun juttu! Voisin helposti kuvitella työskenteleväni keskolassa valmistumisen jälkeen - ei se nyt niin kaukana terveydenhoitajan työstä kuitenkaan oo. Ensimmäiset päivät meni oikeestaan vaan opeteltaessa ”talon tavoille”, mutta tosi pian pääsin jo sekottelemaan lääkkeitä ja kaikki ruuat ja lääkkeet näille pikkusille oon saanu jo laittaa nenämahaletkuun niille ihan itse. Tai oikeestaan ensimmäisen viikon hoidin vaan yhtä pientä vauvaa, sillä mulle suositeltiin, että valitsisin oman potilaan täksi neljän viikon ajaksi, jonka hoitamiseen sitten keskittyisin vaan täysin. Mulle sopi tää oikein hyvin, sillä usko(i)n, että saan enemmän irti harjoittelusta ja opin enemmän, kun mulla on oma potilas, josta huolehdin. (Tätä kirjottaessa mulla oli tosiaan vain se yksi potilas, josta huolehdin, mutta koska tätä postausta kirjoittaessa mulla meni viikko, niin asiat kerkes muuttumaan hieman.. mutta anyway)

Tää pieni potilas syntyi 33-viikkoisena vain 980 grammaisena. Hänet jouduttiin pelastamaan keisarileikkauksella, sillä äidin istukka ei toiminut normaalisti ja tästä syystä poika ei kasvanut kohdussa yhtä nopeasti kuin normaalisti vauvan pitäisi kasvaa. Potilaani on nyt kuitenkin jo ”iso poika” sillä hän on kuukauden vanha ja lähes 2 kg. Silti mun silmiin hän on hyvin pieni ja hentoinen ja tuntuukin, että vauvaa käsitellessä saa olla ihan hirveen varovainen. Jotenkin niin pelottavaakin toisaalta, kun on näin pieni potilas yhtäkkiä! 

Mun ohjaajat on myös tosi mukavia ja molemmat puhuu tosi hyvää englantia, joten niiden kanssa on tosi helppo työskennellä. Koska mulla on oma potilas, jolla on kolme sairaanhoitajaa, niin mulla on sitten myös kolme ohjaajaa. Työvuorot sattui kuitenkin menemään lähes kokonaan vain kahden ohjaajan välille, joten kolmatta ohjaajaa en oo oikeastaan vielä edes tavannut. Tykkään mun ohjaajista siksin, että he molemmat selittävät mulle paljon asioita, esim. miksi vauvoille annetaan kofeiinia jne. Ne ei myöskään pidä mua tyhmänä, vaikka kyselen kokoajan kaikkea, joten sekin edistää mun oppimista, että viitsin kysyä asioita, jotka näille sairaanhoitajille on itsestäänselvyyksiä.

Pääsin heti ensimmäisellä viikolla myös näkemään, kuinka keskoselta otetaan verinäyte päästä ja seuraavalla kerralla sainkin jo kokeilla itse! Voin sanoo et on vaikeampaa miltä näyttää. Nenämahaletkun laitto on kuitenkin paljon helpompaa kuin aikuiselle potilaalle! Ensimmäistä kertaa sen laitto jännitti ihan hulluna, mut nopeasti näitä vauvoja on oppinut käsittelemään ja itseluottamusta omaan toimintaan on saanut kokoajan lisää! Nykyään toimin jo hyvinkin itsenäisesti ja oon saanu tosi paljon kiitosta mun ohjaajilta, kuinka hyvin oon hoitanut hommat. Siitä tulee aina niin hyvälle mielelle!

Osastolla on tällä hetkellä 9 vauvaa (kun aloitin, vauvoja oli vain 3), joten hommaakin on ollut enemmän kuin aloittaessa. Kaks ensimmäistä viikkoa keskityin vaan omaan potilaaseeni, mutta tällä viikolla mun ohjaajat ehdotti, että ottaisin toisenkin potilaan, sillä heidän mielestään olin pärjännyt jo kaksi viikkoa ihan loistavasti ja lisävastuu tekisi mulle hyvää. Tästä innostuneena valitsin toiseksi potilaaksi kaksoispojat, eli huolehdin nyt kolmesta vauvasta, enkä kyllä koe sitä yhtään liian suureksi vastuuksi :) jos mulle olis sanottu ensimmäisenä päivänä, kun aloitin, että oon sitten vastuussa kolmesta potilaasta, niin olisin varmaan panikoinut ja ajatellut, että en selviä. Mutta nyt on ihan eri fiilikset ja oon ihan onnessani, että oon saanu lisää vastuuta ja opin taas lisää, koska näillä kahdella pojalla on taas ihan eri tilanne kuin mun ensimmäisellä potilaalla. Ai että mä rakastan tätä harkkapaikkaa! Ehkä paras palaute mun työstä on tällä hetkellä ollut se kun toinen mun ohjaajista kysyi multa, että tulisinko heille töihin kun valmistun :’) se sai kyllä liikuttumaan. 

Näiden kahden viikon aikana oon oppinut todella paljon! Mun ohjaajat luottaa muhun myös täysin, joten saan tehdä kaiken itsenäisesti. Itsenäisenä toimiminen on niin mahtavaa! Ja tietenkin oon aina varmistanut heillä, että oon sekoittanut lääkkeet oikein ja että oon ottanut oikeat määrät kutakin lääkettä jne. Ensin olin tosi varovainen ja varmistelin kokoajan, että tein asiat oikein. Nenämahaletkusta maidon aspiroiminenkin hirvitti! Nyt kahden viikon jälkeen oon kuitenkin huomannut, että oon saanut tosi paljon itseluottamusta lisää ja tiedän tasan tarkkaan mitä oon tekemässä, eikä aspiroiminenkaan enää jännitä 😄 Tää 4 viikkoa on kuitenkin aivan liian lyhyt aika ja oliskin ollu niin paljon siistimpää, jos olisin pystynyt tekemään 6 viikon lastenhoitotyön harjoittelun ja vaan 4 viikkoa Udlandissa. Vaikka Udland oli mahtava paikka, niin ei se vedä vertoja kyllä keskolalle millään, haha. Ja koska päivät vähenee muutenkin, oon yrittänyt tehdä mahdollisimman paljon asioita myös vapaa-ajalla. Ehkä kaikista hauskin tapahtuma hetkeen on ollut se, kun lähdettiin lauantaina bileisiin, valvottiin koko yö ja aamuyöstä päätettiin lähteä ajamaan pilvettömälle alueelle, että päästäis ihastelemaan auringonnousua. Ajeltiin 5 tuntia ympäri Norjaa mitä kauneimmissa maisemissa ja välillä pysähdyttiin haukkaamaan aamupalaa vuorten ja järven ympäröimässä laaksossa. Nää muistot tulee niin kruunaamaan tän vuoden. Kokemus, jota en unohda koskaan. Onko täältä pakko lähteä? 

Kevät tulee ja päivät vähenee

Viime postauksesta onkin jo aikaa, mutta tässä nyt on taas ollu kiireiset pari viikkoa. Sain gerontologisen harkan päätökseen ja sitten olikin pääsiäisloma, jonka vietin lähes kokonaan tien päällä. Mun mies lensi tänne ja vuokrattiin auto ja lähettiin pienelle roadtripille Norjan upeisiin maisemiin. Reilun viikon aikana tuli käytyä mitä hienoimmissa paikoissa ja loman päätteeksi lennettiin yhdessä vielä Osloon pariksi päiväksi ennenku mies lähti takas kotisuomeen. Oli kyllä varmaan huikein pääsiäisloma ikinä. Mutta ensin viimeiseen harkkaviikkoon Udlandissa..

Viimeiset päivät Udlandissa oli ihan mielettömät! Pääsin vihdoin laimentamaan antibioottiakin ja laittamaan injektion lihakseen, jee. Täällä on niin vähän mitään lääkkeidenjakoa muutenkaan, kun kaikki lääkkeet tulee valmiiksi jaetuissa pusseissa apteekista, että nää pienetkin lääkehommat mitä saa tehdä, on kyllä mun mieleen! Kerroin mun ohjaajalle, että meillä Suomessa sairaanhoitajat jakaa kaikki lääkkeet ja se oli aivan kummissaan, että eikös teillä mee siihen ihan tosi paljon aikaa päivästä :'D No joo.. verensokeria ja hemoglobiinia on tullut kyllä mittailtua usein, mutta tässä vaiheessa se on jo niin rutiininomaista hommaa, että aina toivois jotain jännempää tekemistä. Paitsi että yhtenä päivänä oli kyllä aika jännittävät hetket erään potilaan hemoglobiinia mittaessani (miten toi sana taipuu, apua), sillä heti kun olin pistäny tän potilaan sormeen, tää potilas (vahvasti dementoitunut, ei ymmärtänyt miksi pistin häntä, vaikka selitin kyllä etukäteen) suuttu mulle niin lujaa, että se alko lyömään mua (kyseessä pienikokoinen vuodepotilas, joten ei hätää), mutta sen heittäessä nyrkkejä ilmaan veri lensi joka paikkaan - pitkin mun paitaa ja käsiä sekä sen peittoon ja vaatteisiin.. enkä saanu edes laastaria laitettua, kun se oli niin vihanen. Hetken yritettyäni ja paikkojen vaan sotkeudettua lisää, päätin että annan sen rauhoittua hetken ja tuun myöhemmin laittamaan laastarin. Ajattelin, että verta se vaan on ja koska hemoglobiinin sain kuitenkin mitattua (luojan kiitos, sillä en olis halunnu kokeilla uudestaan :D) niin ei tässä nyt mitään hätää kuitenkaan oo. Muutaman minuutin päästä potilas olikin sitten rauhoittunut ja sain laitettua hälle laastarin ja siivottua enimmät sotkut. Että kyllä voi rutiinihommatkin poiketa joskus normaalista kaavoista ja muuttua mielenkiintoisiksi :D

Viimeisellä viikolla Udlandissa järjestettiin taas myös paljon ohjelmaa asukkaille ja yks mun lemppareista oli "karnevaali", jonne kaikki asukkaat pukeutu parhaimpiinsa ja illan aikana oli useita esityksiä, musiikkia ja hyvää ruokaa. Tää karnevaali makso 200 kruunua eli reilu 20€, mutta koska mä olin erään potilaan "avec", pääsin nauttimaan tästä illasta täysin ilmaiseksi. Ja oli kyllä todella hieno ilta, oon taas ollu niin ällikällä lyöty miten paljon täällä panostetaan näiden vanhusten hyvinvointiin. Juttelin tuona iltana myös erään miehen kanssa ihan niitä näitä,  kunnes mun ohjaaja tuli mun luokse ja kysyi, että tiedänkö että mies, jonka kanssa juttelen, on kuuluisa Norjassa. Sitten mun ohjaaja kerto tälle miehelle, et oon Suomesta ja tää mies (Nils) kertoi, että on ollut kerran Suomessa. Mä tietenkin kysyin sitten heti, että missä päin Suomea se on vieraillut ja se sanoi että Seinäjoella!! :D Mikä sattuma! No mä kerroin tietenkin, että opiskelen Seinäjoella ja oon asunut siellä nyt muutaman vuoden ja se kerto, että se oli Seinäjoen tangomarkkinoilla esiintymässä. Kyseessä on siis Nils Okland, jos joku tunnistaa miehen. Oli aika hauska sattuma. Muutenkin tuona iltana oli mukava jutella kaikkien ihmisten kanssa. Erään mun potilaan poika voitti illan lotossa myös herkkukorin, josta se halus antaa mulle osan suklaista, kun oon hoitanut sen äitiä niin hyvin. Tuli kyllä ihan tosi hyvä mieli, ainakin jotain oon siis tehnyt oikein :) 

Harkan viimeisenä päivänä leipasin suomalaiseen tyyliin pannukakkua (niinkuin muuallakin maailmassa, myös täällä ihmetellään, että miten pannukakku voidaan tehdä uunissa :'D) ja ohjaajalle annoin vielä erikseen Fazerin sinisen levyn ja muumi-kortin. Olin aivan yllättyny, ku se oli ostanu mulle lahjan myös; sain ihanan vanhanaikaisen "hillopurkin", jonka lasiseen kylkeen oli kaiverrettu "Norge". Sisälle se oli laittanu tuikun ja norjalaista ruskeaa juustoa. Pakko kyl sanoo, et tää juusto ei oo mun mieleen, mut ele oli aivan ihana! Ja aina se on pakko itekin kaikille kansainvälisille ystäville tyrkyttää salmiakkia, vaikka kukaan ei siitä kuitenkaan tykkää, joten ymmärrän mun ohjaajaa tässä juustoasiassa haha. Tää juusto on siis tehty vuohenmaidosta ja keittämisprosessin aikana maidon hera karamellisoituu, joka antaa juustolle erittäin makean maun. Pikaisella googletuksella löysin myös nimen tälle juustolle - mesjuusto. Ja vaikka vuohenjuustoa kyllä rakastan, niin tää norjalainen versio siitä ei mee kyllä alas. Mutta täällä sitä ihmiset syö sitä voin ja hillon kera leivän päällä aivan onnessaan, hyi olkoon haha. Mutta siis harkka suoritettu hyväksytysti läpi ja vieläpä erinomaisin pistein - täällä on erilaiset arviointikriteerit ja kaikki kohdat; aseptisuus, eettisyys, lääketietämys jne. pisteytetään, vaikka lopputuloksena onkin vain hyväksytty/hylätty.

Elikkä nyt on virallisesti alkanut viimeinen kuukausi Norjassa (siis oikeesti mihin tää aika menee, muka reilu 2 kk jo täällä ollu!?) ja viimeisenä, mutta ei huonoimpana, on vuorossa lastenhoidon harkka sairaalassa vastasyntyneiden teholla. Mun opettaja täällä aiko myös kysyä, jos pääsen muille lastenosastoille tekemään vuoroja, sillä se on edelleen ihan mielissään siitä, että musta tulee terkkari haha. Taisinkin jo mainita aikaisemmissa teksteissä, että Norjassa ei sitä mahdollisuutta oo, että pääsis suoraan terveydenhoitajaksi opiskelemaan, vaan täällä pitää ensin lukea sairaanhoitajaksi, sen jälkeen olla kaks vuotta työelämässä, ja sitten vasta voi hakea terkkariksi. Muistaakseni ne terkkarin opinnot kesti vielä 2 vuotta sairaanhoitajan opintojen päälle. Mutta tosiaan, mun opettaja täällä on ihan mahtava ja oon kyllä ihan onnessaan, jos pääsen muillekin lastenosastoille tutustumaan, vaikka tää vastasyntyneiden teho on kyllä mun mieleen myös. Huomenna se alkaa!

Mutta vielä pääsiäisviikosta nopeesti. Kerron enemmän siitä kuvin kuin sanoin, mutta sen verran pitää kertoakin, että Norjaan kannattaa ehdottomasti lähteä, jos ei vaihtoon, niin ainakin roadtripille. Maisemat oli niin mielettömät, että oli pakko pysähtyä koko ajan ottamaan kuvia, haha. Vuokrattiin tosiaan siis auto ja kilometrejä tuli kahden päivän aikana lähes tuhat. Lähdettiin Haugesundista aamulla ajelemaan maisemareittiä pitkin Bergeniin (Etne-Odda-Jondal-Bergen) ja seuraavana päivänä jatkettiin Bergenistä Flåmiin ja Stegasteiniin. Paluumatkalla pysähdyttiin vielä yks yö Bergenissä ja seuraavana päivänä mentiin Bömlon kautta kotiin. Jos jotakuta kiinnostaa, niin kannattaa tsekata toi reitti, Odda on kuuluisa mm. Trolltungasta. Autona meillä oli hybridiauto, joka oli tosi kätevä kahdesta syystä - bensaa ei kulunu tuolla reissulla paljon mitään ja tiemaksuja ei tarttenu maksaa. Tie-, silta- ja tunnelimaksuja täällä on nimittäin joka puolella ja osa noista maksuista on aika kalliita. Esim. Bömloon vievästä sillasta olis pitäny maksaa 80 NOK suunta, mut onneks oli hybridi <3 Mutta tässä kuvia reissusta, oli kyl paras pääsiäinen ikinä <3

Stegastein, Flåm

Menomatkalla meillä oli kyydissä myös mun kämppis (ja sen poikaystävä)

Ulrikenin huipulla Bergenis. 1,5h kesti kiivetä ylös, mutta oli sen arvoista!

Bömlo

Himakånå jump!

Odda

Ainii ja näky täällä revontuliakin eräänä päivänä!

Jos kiinnostaa nähä enemmänkin kuvia, tarinoita yms. niin mut löytää instagrammista nimellä hennimarias (: ihanaa kevättä kaikille, toivottavasti siellä Suomessakin jo lämpenee!

Norwegian week

Tässä on nyt kaks viikkoa vierähtänyt ihan siivillä, enkä oo ehtinyt oikein päivittämään kuulumisia. Viime viikko oli kerrankin harjoittelussa hektinen, sillä eräs potilas kuoli (RIP suloinen Maria) ja hänen tilalleen tuli uusi potilas, joten hoitosuunnitelmaa on pitänyt päivittää ja tehdä hänelle myös erinäisiä dementiatestejä ja ottaa myös verikokeita (jes, pääsin vihdoinkin tosi toimiin!). Pääsin myös seuraamaan, kun psykiatrinen sairaanhoitaja tuli arvioimaan erään potilaan kuntoa ja diagnosoimaan mahdollisen lewyn kappaleen -taudin hänelle. Taudin diagnosointi on vielä kesken, mutta oli mielenkiintoista seurata vierestä minkälaisia keinoja hän käytti selvittääkseen, onko potilaalla lewyn kappale -tauti, vai onko kyse jostain ihan muusta. Oman arvioni mukaan kyseisen potilaan kriteerit lewyn kappale -taudille täyttyvät 110% häntä nyt 4 viikkoa seuranneena, mutta ammattilainen näissä asioissahan en ole, joten jätän diagnosoinnin minua fiksummille :D Joskus kyseisen potilaan seurassa on vähän pelottavaakin olla, hänen käytöksensä kun joskus muistuttaa "riivatun" käytöstä. Tulee oikeasti välillä mieleen se tyttö manaajasta, toki tämä potilas ei käännä päätään 360 astetta, eikä leijaile vuoteensa yläpuolella, mutta kouristukset, huudot, itsensäsatuttaminen jne. tuovat kovasti mieleen kyseisen leffan. Ohjaajani sanoi kans samaa eräänä päivänä ja mietimme yhdessä, että varmasti entisaikaan, kun uskonto on ollut paljon merkittävämmässä asemassa, eikä lääketiede ollut vielä kehittynyt, lewyn kappale -taudista kärsineet ovatkin olleet näitä ihmisiä, jotka ovat leimattu "riivatuiksi", koska taudista ei silloin vielä tiedetty. Hui.

Mutta tosiaan, uusi potilas tuli poisnukkuneen potilaan tilalle ja ensimmäinen ajatukseni uuden potilaan tavattuani oli, että mitähän ihmettä tämä potilas tekee dementiaosastolla. Potilas vaikutti kaikinpuolin fiksulta ja järkevältä ja hän oli itsekin ihmeissään, että mitä tekee täällä "hullujen seassa", jotka eivät tunnista edes oikeaa vauvaa nukesta (eräs potilaistamme kantelee nukkea ympäriinsä päivät pitkät ja luulee, että nukke on oikea vauva). Uusi potilas puhuu myös täydellistä englantia ja pystyi kertomaan minulle elämästään ennen Udlandiin saapumista, joten olin itsekin siis vähän ihmeissäni ja mietin, että voiko tällaisia virheitä sattua, että täysin terve potilas joutuu hoitoon? Tämän lisäksi hän ei tarvitse apua missään, vaan huolehtii 100% itsestään. Seuraavana päivänä harjoitteluun mentyäni kysyin ohjaajaltani, että miksi mies on tuotu tänne ja onko hän oikeasti dementoitunut. Ohjaajani selitti, että hänen pitkäkestoinen muistinsa toimii täydellisesti, mutta lyhytkestoinen muisti on lähes kokonaan hävinnyt. Tämän jälkeen kävin toivottamasssa miehelle hyvät huomenet, englanniksi puhuen tietysti, sillä edellisenä päivänä olimme jutelleet pitkät tovit englanniksi. Mies vastasi minulle kuitenkin norjaksi, ja kysyi olemmeko tavanneet aikaisemmin. Kerroin hänelle, että olen se suomalainen terveydenhoitajaopiskelija eiliseltä. Hän katsoi minua pitkään ja sanoi sitten, että ei muista minua. Hän oli kovin pahoillaan tästä ja ymmärsi, että hänen muistissaan täytyy olla jotain vikaa, mutta ei silti kyennyt muistamaan minua, vaikka kerroin hänelle mitä kaikkea keskustelimme edellisenä päivänä. Ymmärsin siis vihdoin, miksi kyseinen mies oli tullut potilaaksemme. Surullista on, että hän kysyy joka päivä samat asiat ja on joka päivä yhtä pyörällä päästä, että miksi hän on Udlandissa. Erityisen rankkaa tämän täytyy olla hänen lapsilleen, sillä näen hänen joka päivä juttelevan puhelimessa lastensa kanssa ja aina kysyvän myös heiltä samoja asioita. Tietyllä tavalla muut asukkaat ovat siitä onnellisessa asemassa, että he eivät ymmärrä tilaansa ja asuvat Udlandissa kuin kotonaan. Toivonmukaan tilanne uuden asukkaan kohdalla tulee paranemaan.

Kuten olen aikaisemmin sanonut, Udland on todella hyvä paikka sekä asukkaille, että hoitajille. Tykkään erityisesti siitä, että Udlandissa välitetään myös hoitajien hyvinvoinnista ja joka maanantai ja perjantaiaamu myös hoitajille järjestetään jumppatuokio. Yleensä olen perjantait vapaalla ja maanantaisin yleensä illassa, joten en ole päässyt tähän jumppatuokioon kuin vasta kerran osallistumaan, mutta tykkäsin siitä kyllä kovasti. Onneksi me hoitajat voidaan kuitenkin osallistua myös potilaiden jumppahetkiin :)

Tällä viikolla minulla oli harjoittelusta pieni tauko, sillä koulu järjesti meille vaihtareille viikon mittaisen "Norjan viikon" (Norwegian week). Norwegian viikon aikana osallistuimme erilaisille luennoille, kävimme tutustumassa paikallisiin museoihin (mm. viikinki-museoon) ja yhtenä päivänä kävimme myös paikallisessa yläasteella kertomassa koululaisille vähän itsestämme, mistä maasta tulemme jne. Tästä tykkäsin erityisen paljon, norjalaiset 14-vuotiaat ovat ihania ja aidosti kiinnostuneita miksi olemme tulleet Norjaan ja miten päädyimme opiskelemaan hoitoalaa. Luokan opettaja kertoi minulle, että heidän koulustaan muutama opettaja on käynyt tutustumassa suomalaiseen oppilaitokseen tarkoituksenaan saada selville mitä Suomen kouluissa tehdään paremmin kuin heillä, kun suomalainen koulutus on niin laadukas. Kysyin häneltä, saivatko he selville mitä Suomessa tehdään toisin, mutta hän vain nauroi että ei, mutta kovasti he silti yrittävät pysyä perässä. Tänä lyhyenä aikana mitä ehdin norjalaiseen kouluun kuitenkin tutustua, niin huomasin sekä asoita, jotka heillä tehdään paremmin kuin myös asioita, jotka meillä Suomessa on paremmin. Yksi merkittävä asia oli kuitenkin laatikko, joka on jokaisen opettajan pöydällä, ja johon jokainen oppilas laittaa puhelimensa ennen tunnin alkua. Huomasin, että oppilaat tekivät tämän samantien luokkaan tullessaan, ennenkuin edes opettaja oli ehtinyt luokkaan. Minusta tämä on aivan mahtava tapa ja saisi jo rantautua Suomeenkin. 

Tämmönen meidänkin opettajille Suomeen!

Toinen lempparijuttu tämän viikon aikana oli luento haavanhoidosta. Haavanhoidosta meille luennoi maailmallakin kuuluisa Arne Langoen ja opin kyllä parin tunnin luennosta enemmän ku mistään verkkokurssista, joista oon tähän mennessä vaan opiskellu haavanhoitoa :'D Oli kyllä erittäin mielenkiintoinen ja opettava luento siis. Muita lempparijuttuja tällä viikolla oli patikointi Himakånå-vuorelle. Himakånå sijaitsee n. tunnin ajomatkan päässä Haugesundista Nedstrandin kylässä ja tänä viikonloppuna keli oli vihdoinkin lämmin ja aurinkoinen, joten päätettiin pakata reput ja lähteä pienelle piknikille vuoren huipulle. Mun on turha edes yrittää kuvailla niitä maisemia vaan laitan suoraan kuvat vaan tähän. Norjalaiset kutsuu Himakånåå mini-Trolltungaksi ja ihan syystä!

Mini-Trolltunga

Ei lisättävää <3

Piknik-maisemat

Vuoret ja kvikklunsj kuuluu yhteen

Aina kun norjalaiset lähtee vuorille, toi ylempi herkku kuuluu niiden vakiovarustukseen. Lauantaina näin sen omin silmin. Jokaisella oli termarissa kahvit ja toisessa kädessä kvikklunsj. Kvikklunsj maistuu ihan kitkatille, mut jos norjalaisilta kysyy niin tää niiden oma versiohan on paljon parempi ku alkuperäinen kitkat :D

Että sellaiset pari viikkoa ollu tällä kertaa :) Tuntuu, et oon taas unohtanu kertoo jotain oleellista, mut ens kerralla sitten!

Kaikki hyvin Norjassa <3

Ps. Lisää kuvia tulossa tähän postaukseen!

Bye February, welcome March!

Siis apua, tajusin just, että tänään on helmikuun viimeinen päivä. Tasan kuukausi siis jo vierähtänyt vaihdossa, vaikka tuntuu että eilenhän mä tänne vasta muutin! Nää päivät täällä vilisee vaan silmissä, kun on niin paljon koko ajan tekemistä. Jos en oo harkassa niin oon vaeltelemassa läheisillä vuorilla, kiipeilemässä paikallisessa climbing centerissä, laskettelemassa tai muuten vaan nauttimassa kevätauringosta rannan tuntumassa. Pieneksi paikaksi täällä on yllättävän paljon tekemistä ja lähes joka viikonloppu paikallinen opiskelijajärjestö Studkick järjestää retkiä sekä lähimaastoon että vähän kauemmaksikin. Esim. tänä viikonloppuna on tiedossa mökkiviikonloppu läheisellä saarella ja viime viikonloppuna oltiin Røldalissa, kuten taisin viime postauksessa mainitakin sinne lähdöstä. Røldalissa vietetty viikonloppu oli kyllä paras kokemus tähän mennessä täällä ollessa. Meitä oli yhteensä 28 henkeä saman katon alla, noin puolet norjalaisia opiskelijoita ja puolet meitä vaihtareita. Ehkä parasta norjalaisissa on se, että vaikka sä olisit ainut ulkomaalainen kymmenen norjalaisen joukossa, niin samantien kun sä astut samaan huoneeseen niiden kanssa, niin ne vaihtaa englannin kielelle, että sä voit osallistua muiden kanssa keskusteluun. Ja norjalaisten englannin kielentaitohan on todistettavasti ihan huippuluokkaa. Mutta puolustuksena suomalaisille sanottakoon, että norjan kieli on kyllä sata kertaa lähempänä englannin kieltä kuin suomen kieli, joten jos me suomalaiset jäädään norjalaisille toiseksi tässä kilpailussa niin se johtuu vain ja ainoastaan meidän oman äidinkielen ongelmallisuudesta! Haha :D Anyway, Røldalin reissu oli siis huikee! Voin sanoo, että ohjelma ei poikennut lähes mitenkään perinteisestä suomalaisesta lasketteluviikonlopusta - päivät mentiin rinteissä lujaa (nauttien toki vähän erilaisista maisemista kuin mitä Suomessa ollaan laskettelumaisemiin totuttu..) ja illat.. no, illat you know. Ainut mikä illoista puuttui oli tietenkin sauna. Muuten kaava toistuikin sitten aikalailla samanlaisena. Ainoana suomalaisena taisin muutaman kerran kuulla myös niin hassun hauskoja letkautuksia suomalaisesta juomiskulttuurista ja taisipa olla niin, että jokainen norjalainen (ja ruotsalainen) osasi myös yhden sanan suomea.. kukaan ei varmaan ylläty, jos kerron, että tämä kuuluisa sana oli perkele. Mikähän siinä sanassa, kun sen lähes jokainen ulkomaalainen tietää ainoana asiana Suomesta :'D mutta hauskaa siis oli! Tässä vähän kuvia menomatkalta, paikan päältä sekä tulomatkalta. Tulomatkalla halusin ehdottomasti pysähtyä ottamaan kuvia, sillä menomatkalla otin kuvia vaan autosta käsin, eikä ne oikein anna oikeutta näille Norjan henkeäsalpaaville maisemille..

Her vi kommer, Røldal! But first, let me take a picture

Norja ja vuoret! <3

Meidän ihana mökki, jonne ei päässyt autolla ollenkaan, vaan kaikki kamat piti ottaa hissiin, nousta ylös ja lasketella alas mökille. Voin kertoo, että vaati useamman kuin yhden reissun..

Kyl nää ehkä just ja just Levin rinteet voittaa..

Paluumatkalla mäki jouduin kuviin kun kuvasin ite maisemia

Cannot get enough of these mountains

Sitten vähän harkka-asioihin.. kolme viikkoa pian siis jo harkkaa takana, ja tässä mitä oon tähän asti norjalaisesta sairaanhoidosta oppinut omien kokemusten ja muiden kertomusten perusteella.. 1) Täällä ei tykätä käyttää hanskoja, ei hoitokodissa eikä myöskään sairaalamaailmassa. Tutkimukset kuitenkin osoittaa, kuinka paljon infektioita pystytään ehkäisemään jo pelkästään hanskoja käyttämällä, joten jatkan edelleen itse niiden käyttöä. 2) Norja on rikas maa, mutta ne rahat ei kyllä mee terveydenhuoltoon. Täällä on paljon huonommat puitteet ja vanhemmat laitteistot kuin mihin oon Suomessa tottunut, joten ehkä oli pienoinen shokkikin, kun tajusin, että rikkauksista huolimatta Norja ei todellakaan panosta uusimpaan teknologiaan terveydenhuollossa. Pienoinen pettymys, sillä odotin enemmän. 3) Norjassa on jopa korva- ja kaulakorujen käyttö kielletty hoitohenkilökunnalta hygieniasyistä, mutta silti hanskoja ei käytetä? En ymmärrä. Mutta sitten hyviä asioita.. Udland hoivakoti on ihan mahtava paikka. Vaikka itse harjoittelusta en oo saanu ihan niin paljon irti kuin olisin Suomessa luultavasti saanut, niin voin silti sanoa, että Udlandin hoitohenkilökunta on ihan paras. Työ mitä ne siellä tekee, on erittäin arvokasta, ja kaikista hoitajista huomaa kuinka paljon ne oikeesti välittää vanhuksista siellä. Vaikka meilläkin on tällä hetkellä potilas, joka sairastaa lewyn kappale -tautia ja on erittäin raskas hoidettava, niin silti joka päivä tätä potilasta kohdellaan lempeästi ja kunnioittaen sekä huolehditaan, että hänet puetaan joka päivä päivävaatteisiin (voin sanoo, että ei oo ihan helppo homma) ja nostetaan sängystä ylös. Tänään kyseinen potilas oli ehkä 5 min tässä maailmassa (ja ensimmäistä kertaa huomas mutkin ja sano että "Haloo Henni"), mutta tuo 5 min tuotti äärimmäistä iloa mun ohjaajalle. Se, että tää potilas oli 5 min hallusinoimatta ja puhumatta omiaan ja pystyi itseasiassa olemaan rauhassa paikallaan ja huomioimaan ympärillään tapahtuvat asiat, oli mun ohjaajalle päivän piriste. Se oli aika hienoa nähdä :) Udlandissa on hienoa myös se, että siellä hoitajat ja omaiset järjestää ohjelmaa näille vanhuksille joka ikinen päivä! Joka päivä on jotain, oli se sitten jumppatuokio, yhteinen lauluhetki, konsertti tai lättykahvit, mutta joka päivä kuitenkin jotain. Viime viikolla osallistuin mm. kahteen eri konserttitapahtumaan, kävin laulamassa norjalaisia lauluja sekä juomassa vohvelikahvit parin asukkaan kanssa. Tällä viikolla oon sitten taas kuskannu potilaita ala-aulaan jumppahetkiä viettämään. On ihan mahtava päästä osallistumaan näihin tilaisuuksiin, varsinkin kun huomaa millasen vaikutuksen se saa näissä vanhuksissa aikaan :) täyden kympin hoivakoti siis!

Udland omsorgssenter

1. viikko

Ensimmäinen viikko harjoittelua takana. Aloitin siis gerontologisella harkalla ja teen sen täällä paikallisessa hoivakoti Udlandissa (Udland omsorgssenter) dementiaosastolla. Maanantaina heti tapasin ohjaajani eli mentor nursen, joka vaikuttaa tosi mukavalta ja puhuu onnekseni hyvin englantia. Yritän tosin samalla oppia norjaa, joten sekään ei haittaa, vaikka kaikkea ei tuu englanniksi sanottuakaan. Aika hyvä sinänsä, että teen harkan dementiaosastolla, niin ehkä nää mummat ja vaarit ei edes muista vaikka sanoisinkin jotain hassua, kun mun huonolla ruotsi-norja-sekotuksella niille yritän puhua, hah! Tähän mennessä kaikki on mennyt ihan kivasti, oon lähinnä ensimmäisen viikon vaan tarkkaillu ja autellu, niinku yleensä Suomessakin, mutta toivon mukaan pääsen ens viikolla jo tosi toimiin. Meillä oli aloituskeskustelu ohjaavan opettajan ja ohjaavan sairaanhoitajan kanssa keskiviikkona ja onneksi mun ihana opettaja painotti mun ohjaajalle, että mun pitää päästä toimimaan itsekseni (mun sh-ohjaaja ei ollu varma saisinko edes jakaa lääkkeitä, vaikka sanoin sille, että on kyllä ihan iv-hommatkin jo hallussa), mutta onneks opettaja tosiaan "pelasti" tilanteen.

Potilaat tällä osastolla on pääosin rauhallisia ja mukavia paria poikkeusta lukuunottamatta - aggressiivisiakin potilaita löytyy aina muistisairaiden joukosta. Udland on jaoteltu kolmeen kerrokseen, joissa jokaisessa kerroksessa on etelä-, länsi-, itä- ja pohjoissiipi. Toinen kerros, jossa mä siis työskentelen, on "dementiakerros". Työskentelen koko harkan ajan eteläsiivessä, jossa on tällä hetkellä 7 potilasta. Yhellä siivellä työskentelee aina kaks sairaanhoitajaa, joten ei oo täällä Norjassakaan ainakaan ylimitoitettua tää homma. Lisäkäsiä ne saa meistä opiskelijoista, keskiviikkonakin meitä oli kolme opiskelijaa yhdellä sairaanhoitajalla. Suomessa oon tottunu siihen, että on yks ohjaaja yhtä oppilasta kohden, joten tää on ihan uus tilanne. Kuulin tosin, että niillä oli ollu alkukeväästä enemmän potilaita tällä osastolla, joten olivat siksi päättäneet ottaa enemmän opiskelijoitakin. En vaan oikeen tykkää siitä, että tavallaan pitää "taistella" potilaista, että kuka pääsee tekemään mitäkin. Täällä nyt tuskin on paljon mitään iv-hommia muutenkaan, jos ollenkaan, mutta silti. Neljä ihmistä yhden vanhuksen kimpussa on vähän liikaa.

Toinen asia, mikä mua häiritsi huomattavasti ensimmäisestä päivästä lähtien, oli se, että mun ohjaaja ei käytä lähes laisinkaan käsineitä. Mulla puskee tuskanhiki, kun nään mitä kaikkea se tekee paljain sormin! :D Apua. Ja käsidesiä ja hanskoja saa aina olla ettimässä, kun oon tottunu että ne löytyy yleensä joka huoneesta ja joka käytävältä. Ehkä mä vaan ylireagoin, kun kuitenkin ollaan "vaan" dementiaosastolla, mutta kyllä mua silti hirvittäis ottaa verensokeria yms. ilman hanskoja. Tiedän kyllä, että sitä tehdään ihan Suomessakin, mutta silti. Ja ehkä mä vaan oon tottunu läträämään sen käsidesin kanssa, että kun sitä ei heti löydy niin paniikki iskee. Ehkä se aseptisuusoppi on iskostunu liian syvälle aivoihin. Mutta toisaalta, tutkimukset osoittaa kuinka paljon tulehduksia yms. voidaan ehkäistä suojakäsineitä käyttämällä, niin miksi muuttaisin tapojani? Sain onneksi sanottua ohjaajalleni, että aion käyttää hanskoja aina vaan kun sen koen tarpeelliseksi ja se sano, että teen niinkuin itsestä tuntuu.

Tiistaina meillä oli simulaatiopäivä koulussa, ihan samanlainen mihin kotosuomessakin oon tottunut. Tykkäsin erityisesti siitä, että tää simulaatio järjestettiin yhdessä vaihtareiden sekä norjalaisten oppilaiden kanssa. Oli niillekin uus tilanne simuloida keissit englanniksi :) Meillä oli kaks keissiä, yks kirurginen ja yksi sisätautikeissi. Ensin toinen ryhmä toimi sairaanhoitajina ja toinen ryhmä tarkkaili ja sitten vaihdettiin vuoroa. Yleensä Suomessa, kun ollaan laboroitu niin opettaja on ollut vieressä, ja ollut nuken ja välillä lääkärinkin äänenä. Nyt oli hauska, kun tuolla koulussa simulaatioluokissa oli peilit, jonka takana opettajat oli. Eli me ei nähty niitä, mutta ne pysty tietenkin tarkkailemaan meitä. Ja ne pysty silti olemaan potilaan / lääkärin äänenä mikin kautta. Toisaalta se oli jotenkin rauhoittavaakin, kun ei nähny opettajia ja tuntenu niiden katsetta koko ajan selässä, tuntu että pysty keskittymään paremmin. Ja mikä tärkeintä, tuona päivänä opin taas jotain uutta :)

Simulaatiotilanne, potilaalla alkava sepsis.

Viime torstaina kävin myös ensimmäisissä Norjan opiskelijabileissä muiden vaihtareiden sekä norjalaisten kanssa. Tykkään siitä, että täällä baarit on kaikki rannan tuntumassa, meri on vaan niin ihana! Hauskaa oli, kunnes seuraavana aamuna piti herätä klo 8, että ehti bussiin ja Bergeniin. Bergeniin ajomatka kesti yhteensä n. 3h ja maisemat matkalla oli kyllä jotain aivan mieletöntä. Yhdessä vaiheessa piti myös vaihtaa bussista lauttaan ja sit taas takas bussiin. Ei ollu ihan peruslauttamatka tämäkään vaan oikeesti niin kauniit maisemat merineen ja vuorineen! Vuokrattiin Bergenistä airbnb-kämppä muiden vaihtareiden kanssa ja vietettiin siis tosiaan viikonloppu Bergenissä. Bergen on Norjan toiseksi suurin kaupunki meren tuntumassa. Se on kuuluisa sitä ympäröivistä 7 vuoresta, joista yhelle "Floyen" -nimiselle vuorelle me kiivettiin. Muuten sen lumen ympäröimänä oli ihan tunne, kun olis Suomessa ollu, mutta vuoret teki tilanteesta kyllä hieman jopa paremman kokemuksen. Täällä on niin paljon vuoria ja niin vähän aikaa, että pakko oikeestaan joka viikonloppu tehdä jotain jos haluaa ottaa ilon irti näistä vaelluksista! Tänä viikonloppuna lähdetäänkin sitten laskettelemaan Roldaliin, joka sekin näyttää ihan uskomattomalta paikalta! Tässä kuvia nyt kuitenkin ensin Bergenistä :)

Up we go! Ihan ku Suomes mut ei siel päinkään

#erasmus2018!

The historical part of Bergen called Brygge

Vois rakentaa omanki talon vuorille

Ps. Haugesund on sinänsä kyllä ihan älyttömän hyvällä paikalla, sillä täältä on lyhyt matka joka paikkaan! Esim. kuuluisat Trolltunga, Prekestolen, Kjeragolten.. kaikki parin tunnin ajomatkan säteellä! Tunnen itseni kyllä erittäin onnekkaaksi tällä hetkellä :) Norja on <3

Haugesund

Jeg er her!

Viimeinkin, sillä tätä on odotettu. Itseasiassa siitä lähtien, kun pääsin opiskelemaan. Meille kerrottiin heti koulun alettua mahdollisuudesta lähteä vaihtoon toisella tai kolmannella vuodella ja päätin jo silloin heti, että vaihtoon on päästävä. Jo silloin ajattelin, että joko Norja tai Kanada. Kanada oli se ykkösvaihtoehto, mutta Norja tuli hyvänä kakkosena. Toisen vuoden lopulla päädyin sitten kuitenkin hakemaan ainoastaan Norjaan, sillä haku Kanadaan vuoden 2017 syksyllä aukesi poikkeuksellisen myöhään. Hakemuksen lähettämisen jälkeen Norjasta tieto tuli noin kuukauden päästä (hakemus lähetettiin puoles välis lokakuuta ja sain tiedon about samoihin aikoihin marraskuus) ja paikka oli otettava vastaan viikon kuluessa, jos Norjaan aikoi lähteä. No varmaan turha tässä vaihees kertoo otinko paikan vastaan vai en :)

Viime viikolla vihdoin koitti aika pakata kimpsut ja kampsut kasaan, ja jättää normiarki ja opinnot hetkeksi taakse. Vaihto sattui sinänsä hyvään aikaan, sillä meidän luokalla on ensi viikko itsenäistä opiskelua ja sitä seuraavalla viikolla heillä alkaa harjoittelu. Mun 3 kuukauden vaihdon alle ei siis tuu jäämään itseasiassa kun pari kurssia, jotka nekin oon saanu jo sumplittua opettajien kanssa. Ennakkoon jouduin tekemään muutaman extrakurssin myös, sillä esimerkiksi suunniteltu polikliininen harjoittelu vaihdossa ei tapahtunutkaan, vaan mut oli täällä Norjan päässä laitettu vastasyntyneiden osastolle suorittamaan toinen harjoitteluista. Tämän vuoksi "jouduin" siis käymään erään sairaanhoitajaluokan kanssa lasten hoitotyön tunneilla, mikä sinänsä nyt ei kauheasti kyllä haitannut, sillä mikä olis parempi harkkapaikka tulevalle terveydenhoitajalle kuin vastasyntyneiden osasto?! Suunnitellun polikliinisen harjoittelun käyn normaalisti ensi syksynä sillä välin, kun meidän muu luokka tekee jo mun täällä suorittaman lastenhoitotyön harjoittelun. Muut harjoittelut, jotka täällä vaihdossa tulen tekemään, on gerontologinen harjoittelu nursing home Udlandassa ja projektitoiminnan harjoittelu, joka on siis tämä blogi + loppuraportti.

Oon nyt siis ollut Norjassa muutaman päivän ja tähän mennes kaikki mennyt paremmin kuin hyvin. Perjantaina lensin Helsingistä Osloon ja Oslosta Haugesundiin. Haugesundin lentokenttä sijaitsee saarella ja on ehkä söpöin pieni kenttä, jonka oon ikinä nähny. Kentältä mut tuli hakemaan tän ammattikorkeakoulun opiskelija-assistentti, jolla oli myös avaimet mun asuntoon Haugesundiin. Asunto onneksi yllätti positiviisesti, sillä jaan yhden kerroksen kokonaan vain yhden espanjalaisen opiskelijan kanssa ja meillä on molemmilla omat isot huoneet. Keittiö, olohuone, kylppäri ja vessa on yhteisessä käytössä. Plussaa on myös, että asunto on 4 minuutin kävelymatkan päässä sekä koululta että sairaalalta (kyllä, otin ajan aamulla kun kävelin kouluun, hah). Tapasin perjantai-iltana myös mun vuokranantajat, jotka on aivan ihanat mummu ja pappa, ja joista kuitenkin kumpikin puhuu täydellistä englantia!

Her er de! Tää ihana pariskunta vei mut kahville
ja näytti samalla mulle vähän Haugesundia.

Tänä aamuna oli mun ensimmäinen virallinen koulupäivä. Tää viikko on "introduction week", jolloin tällä viikolla aloittaville vaihto-oppilaille kerrotaan kaikki oleellinen, näytetään paikkoja, otetaan MRSA-testit ja käydään tutustumassa sekä sairaalaan että hoitokotiin. Sairaalassa ja hoitokodissa tapasin jo vähän tulevia kollegoita, ja omaksi yllätyksekseni ymmärsin mitä mun opettaja ja he puhu mun tulevista työvuoroista ja vastasinkin (tosin englanniksi), kun he kysy norjaksi jotain multa. Ehkä se norjan puhuminenkin alkaa vielä luonnistua! Mun opettaja oli myös tosi kiinnostunu siitä, että opiskelen terveydenhoitajaksi sairaanhoitajatutkinnon rinnalla (Norjassa tää ei oo kuulemma mahdollista) ja hän kysyikin multa, että olisinko kiinnostunut ottamaan vähän suurempaa vastuuta terveydenhoitajapuolella, että se vois järkätä mulle jotain muutakin hommaa sairaalalta vauvojen ja lasten parissa! Mielenkiinnolla odotan mitä se tulee olemaan :)

Yks päivän ohjelmista tänään oli käydä sairaalalla ottamassa kuva henkilökorttiin. So official!

Tapasin tänään siis kaksi muutakin opiskelijaa, jotka ovat molemmat Belgiasta ja alottavat ens viikolla harjoittelunsa mun kanssa yhtä aikaa. Huomenna tapaan loput vaihto-oppilaat, sillä täällä järjestetään joka tiistai klo 14-15.30 tapaaminen opettajien ja vaihto-oppilaiden kesken. Tän tapaamisen tarkoituksena on seurata vaihto-oppilaiden menestystä harjoittelussa ja tuntemuksia vaihdossa ollessa. Tämä on musta sinänsä todella hyvä idea, sillä joillekin vaihto voi olla myös rankka kokemus, varsinkin jos ei oo asunut ennen ulkomailla (tai omassa kotimaassaankaan) yksin. Muuten oonkin sitten oikeastaan vaan hengaillu ja tutustunut kaupunkiin ja sen lähialueisiin. Tässä muutama kuva kaupungilta ja lenkkipolulta, jonka löysin.

Keväinen Haugesund

Meren äärellä on parasta asua

Koulu seuraavat 3 kk

Djupadalen, josta löytyy hyvät lenkkipolut ja patikointireitit!

Täällä kevät on jo pitkällä!

Ps. Blogin nimi perustuu mun entiseen blogiin, jonka nimi oli far-far-away, jota kirjoitin Aasia-Australia-akselilta. Tällä kertaa ollaan vähän lähempänä kotisuomea, joten nimi sen mukainen :)