maanantai 19. maaliskuuta 2018

Norwegian week

Tässä on nyt kaks viikkoa vierähtänyt ihan siivillä, enkä oo ehtinyt oikein päivittämään kuulumisia. Viime viikko oli kerrankin harjoittelussa hektinen, sillä eräs potilas kuoli (RIP suloinen Maria) ja hänen tilalleen tuli uusi potilas, joten hoitosuunnitelmaa on pitänyt päivittää ja tehdä hänelle myös erinäisiä dementiatestejä ja ottaa myös verikokeita (jes, pääsin vihdoinkin tosi toimiin!). Pääsin myös seuraamaan, kun psykiatrinen sairaanhoitaja tuli arvioimaan erään potilaan kuntoa ja diagnosoimaan mahdollisen lewyn kappaleen -taudin hänelle. Taudin diagnosointi on vielä kesken, mutta oli mielenkiintoista seurata vierestä minkälaisia keinoja hän käytti selvittääkseen, onko potilaalla lewyn kappale -tauti, vai onko kyse jostain ihan muusta. Oman arvioni mukaan kyseisen potilaan kriteerit lewyn kappale -taudille täyttyvät 110% häntä nyt 4 viikkoa seuranneena, mutta ammattilainen näissä asioissahan en ole, joten jätän diagnosoinnin minua fiksummille :D Joskus kyseisen potilaan seurassa on vähän pelottavaakin olla, hänen käytöksensä kun joskus muistuttaa "riivatun" käytöstä. Tulee oikeasti välillä mieleen se tyttö manaajasta, toki tämä potilas ei käännä päätään 360 astetta, eikä leijaile vuoteensa yläpuolella, mutta kouristukset, huudot, itsensäsatuttaminen jne. tuovat kovasti mieleen kyseisen leffan. Ohjaajani sanoi kans samaa eräänä päivänä ja mietimme yhdessä, että varmasti entisaikaan, kun uskonto on ollut paljon merkittävämmässä asemassa, eikä lääketiede ollut vielä kehittynyt, lewyn kappale -taudista kärsineet ovatkin olleet näitä ihmisiä, jotka ovat leimattu "riivatuiksi", koska taudista ei silloin vielä tiedetty. Hui.

Mutta tosiaan, uusi potilas tuli poisnukkuneen potilaan tilalle ja ensimmäinen ajatukseni uuden potilaan tavattuani oli, että mitähän ihmettä tämä potilas tekee dementiaosastolla. Potilas vaikutti kaikinpuolin fiksulta ja järkevältä ja hän oli itsekin ihmeissään, että mitä tekee täällä "hullujen seassa", jotka eivät tunnista edes oikeaa vauvaa nukesta (eräs potilaistamme kantelee nukkea ympäriinsä päivät pitkät ja luulee, että nukke on oikea vauva). Uusi potilas puhuu myös täydellistä englantia ja pystyi kertomaan minulle elämästään ennen Udlandiin saapumista, joten olin itsekin siis vähän ihmeissäni ja mietin, että voiko tällaisia virheitä sattua, että täysin terve potilas joutuu hoitoon? Tämän lisäksi hän ei tarvitse apua missään, vaan huolehtii 100% itsestään. Seuraavana päivänä harjoitteluun mentyäni kysyin ohjaajaltani, että miksi mies on tuotu tänne ja onko hän oikeasti dementoitunut. Ohjaajani selitti, että hänen pitkäkestoinen muistinsa toimii täydellisesti, mutta lyhytkestoinen muisti on lähes kokonaan hävinnyt. Tämän jälkeen kävin toivottamasssa miehelle hyvät huomenet, englanniksi puhuen tietysti, sillä edellisenä päivänä olimme jutelleet pitkät tovit englanniksi. Mies vastasi minulle kuitenkin norjaksi, ja kysyi olemmeko tavanneet aikaisemmin. Kerroin hänelle, että olen se suomalainen terveydenhoitajaopiskelija eiliseltä. Hän katsoi minua pitkään ja sanoi sitten, että ei muista minua. Hän oli kovin pahoillaan tästä ja ymmärsi, että hänen muistissaan täytyy olla jotain vikaa, mutta ei silti kyennyt muistamaan minua, vaikka kerroin hänelle mitä kaikkea keskustelimme edellisenä päivänä. Ymmärsin siis vihdoin, miksi kyseinen mies oli tullut potilaaksemme. Surullista on, että hän kysyy joka päivä samat asiat ja on joka päivä yhtä pyörällä päästä, että miksi hän on Udlandissa. Erityisen rankkaa tämän täytyy olla hänen lapsilleen, sillä näen hänen joka päivä juttelevan puhelimessa lastensa kanssa ja aina kysyvän myös heiltä samoja asioita. Tietyllä tavalla muut asukkaat ovat siitä onnellisessa asemassa, että he eivät ymmärrä tilaansa ja asuvat Udlandissa kuin kotonaan. Toivonmukaan tilanne uuden asukkaan kohdalla tulee paranemaan.

Kuten olen aikaisemmin sanonut, Udland on todella hyvä paikka sekä asukkaille, että hoitajille. Tykkään erityisesti siitä, että Udlandissa välitetään myös hoitajien hyvinvoinnista ja joka maanantai ja perjantaiaamu myös hoitajille järjestetään jumppatuokio. Yleensä olen perjantait vapaalla ja maanantaisin yleensä illassa, joten en ole päässyt tähän jumppatuokioon kuin vasta kerran osallistumaan, mutta tykkäsin siitä kyllä kovasti. Onneksi me hoitajat voidaan kuitenkin osallistua myös potilaiden jumppahetkiin :)

Tällä viikolla minulla oli harjoittelusta pieni tauko, sillä koulu järjesti meille vaihtareille viikon mittaisen "Norjan viikon" (Norwegian week). Norwegian viikon aikana osallistuimme erilaisille luennoille, kävimme tutustumassa paikallisiin museoihin (mm. viikinki-museoon) ja yhtenä päivänä kävimme myös paikallisessa yläasteella kertomassa koululaisille vähän itsestämme, mistä maasta tulemme jne. Tästä tykkäsin erityisen paljon, norjalaiset 14-vuotiaat ovat ihania ja aidosti kiinnostuneita miksi olemme tulleet Norjaan ja miten päädyimme opiskelemaan hoitoalaa. Luokan opettaja kertoi minulle, että heidän koulustaan muutama opettaja on käynyt tutustumassa suomalaiseen oppilaitokseen tarkoituksenaan saada selville mitä Suomen kouluissa tehdään paremmin kuin heillä, kun suomalainen koulutus on niin laadukas. Kysyin häneltä, saivatko he selville mitä Suomessa tehdään toisin, mutta hän vain nauroi että ei, mutta kovasti he silti yrittävät pysyä perässä. Tänä lyhyenä aikana mitä ehdin norjalaiseen kouluun kuitenkin tutustua, niin huomasin sekä asoita, jotka heillä tehdään paremmin kuin myös asioita, jotka meillä Suomessa on paremmin. Yksi merkittävä asia oli kuitenkin laatikko, joka on jokaisen opettajan pöydällä, ja johon jokainen oppilas laittaa puhelimensa ennen tunnin alkua. Huomasin, että oppilaat tekivät tämän samantien luokkaan tullessaan, ennenkuin edes opettaja oli ehtinyt luokkaan. Minusta tämä on aivan mahtava tapa ja saisi jo rantautua Suomeenkin. 

Tämmönen meidänkin opettajille Suomeen!

Toinen lempparijuttu tämän viikon aikana oli luento haavanhoidosta. Haavanhoidosta meille luennoi maailmallakin kuuluisa Arne Langoen ja opin kyllä parin tunnin luennosta enemmän ku mistään verkkokurssista, joista oon tähän mennessä vaan opiskellu haavanhoitoa :'D Oli kyllä erittäin mielenkiintoinen ja opettava luento siis. Muita lempparijuttuja tällä viikolla oli patikointi Himakånå-vuorelle. Himakånå sijaitsee n. tunnin ajomatkan päässä Haugesundista Nedstrandin kylässä ja tänä viikonloppuna keli oli vihdoinkin lämmin ja aurinkoinen, joten päätettiin pakata reput ja lähteä pienelle piknikille vuoren huipulle. Mun on turha edes yrittää kuvailla niitä maisemia vaan laitan suoraan kuvat vaan tähän. Norjalaiset kutsuu Himakånåå mini-Trolltungaksi ja ihan syystä!

Mini-Trolltunga

Ei lisättävää <3

Piknik-maisemat

Vuoret ja kvikklunsj kuuluu yhteen

Aina kun norjalaiset lähtee vuorille, toi ylempi herkku kuuluu niiden vakiovarustukseen. Lauantaina näin sen omin silmin. Jokaisella oli termarissa kahvit ja toisessa kädessä kvikklunsj. Kvikklunsj maistuu ihan kitkatille, mut jos norjalaisilta kysyy niin tää niiden oma versiohan on paljon parempi ku alkuperäinen kitkat :D

Että sellaiset pari viikkoa ollu tällä kertaa :) Tuntuu, et oon taas unohtanu kertoo jotain oleellista, mut ens kerralla sitten!

Kaikki hyvin Norjassa <3

Ps. Lisää kuvia tulossa tähän postaukseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti