keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Bye February, welcome March!

Siis apua, tajusin just, että tänään on helmikuun viimeinen päivä. Tasan kuukausi siis jo vierähtänyt vaihdossa, vaikka tuntuu että eilenhän mä tänne vasta muutin! Nää päivät täällä vilisee vaan silmissä, kun on niin paljon koko ajan tekemistä. Jos en oo harkassa niin oon vaeltelemassa läheisillä vuorilla, kiipeilemässä paikallisessa climbing centerissä, laskettelemassa tai muuten vaan nauttimassa kevätauringosta rannan tuntumassa. Pieneksi paikaksi täällä on yllättävän paljon tekemistä ja lähes joka viikonloppu paikallinen opiskelijajärjestö Studkick järjestää retkiä sekä lähimaastoon että vähän kauemmaksikin. Esim. tänä viikonloppuna on tiedossa mökkiviikonloppu läheisellä saarella ja viime viikonloppuna oltiin Røldalissa, kuten taisin viime postauksessa mainitakin sinne lähdöstä. Røldalissa vietetty viikonloppu oli kyllä paras kokemus tähän mennessä täällä ollessa. Meitä oli yhteensä 28 henkeä saman katon alla, noin puolet norjalaisia opiskelijoita ja puolet meitä vaihtareita. Ehkä parasta norjalaisissa on se, että vaikka sä olisit ainut ulkomaalainen kymmenen norjalaisen joukossa, niin samantien kun sä astut samaan huoneeseen niiden kanssa, niin ne vaihtaa englannin kielelle, että sä voit osallistua muiden kanssa keskusteluun. Ja norjalaisten englannin kielentaitohan on todistettavasti ihan huippuluokkaa. Mutta puolustuksena suomalaisille sanottakoon, että norjan kieli on kyllä sata kertaa lähempänä englannin kieltä kuin suomen kieli, joten jos me suomalaiset jäädään norjalaisille toiseksi tässä kilpailussa niin se johtuu vain ja ainoastaan meidän oman äidinkielen ongelmallisuudesta! Haha :D Anyway, Røldalin reissu oli siis huikee! Voin sanoo, että ohjelma ei poikennut lähes mitenkään perinteisestä suomalaisesta lasketteluviikonlopusta - päivät mentiin rinteissä lujaa (nauttien toki vähän erilaisista maisemista kuin mitä Suomessa ollaan laskettelumaisemiin totuttu..) ja illat.. no, illat you know. Ainut mikä illoista puuttui oli tietenkin sauna. Muuten kaava toistuikin sitten aikalailla samanlaisena. Ainoana suomalaisena taisin muutaman kerran kuulla myös niin hassun hauskoja letkautuksia suomalaisesta juomiskulttuurista ja taisipa olla niin, että jokainen norjalainen (ja ruotsalainen) osasi myös yhden sanan suomea.. kukaan ei varmaan ylläty, jos kerron, että tämä kuuluisa sana oli perkele. Mikähän siinä sanassa, kun sen lähes jokainen ulkomaalainen tietää ainoana asiana Suomesta :'D mutta hauskaa siis oli! Tässä vähän kuvia menomatkalta, paikan päältä sekä tulomatkalta. Tulomatkalla halusin ehdottomasti pysähtyä ottamaan kuvia, sillä menomatkalla otin kuvia vaan autosta käsin, eikä ne oikein anna oikeutta näille Norjan henkeäsalpaaville maisemille..

Her vi kommer, Røldal! But first, let me take a picture

Norja ja vuoret! <3

Meidän ihana mökki, jonne ei päässyt autolla ollenkaan, vaan kaikki kamat piti ottaa hissiin, nousta ylös ja lasketella alas mökille. Voin kertoo, että vaati useamman kuin yhden reissun..

Kyl nää ehkä just ja just Levin rinteet voittaa..

Paluumatkalla mäki jouduin kuviin kun kuvasin ite maisemia

Cannot get enough of these mountains

Sitten vähän harkka-asioihin.. kolme viikkoa pian siis jo harkkaa takana, ja tässä mitä oon tähän asti norjalaisesta sairaanhoidosta oppinut omien kokemusten ja muiden kertomusten perusteella.. 1) Täällä ei tykätä käyttää hanskoja, ei hoitokodissa eikä myöskään sairaalamaailmassa. Tutkimukset kuitenkin osoittaa, kuinka paljon infektioita pystytään ehkäisemään jo pelkästään hanskoja käyttämällä, joten jatkan edelleen itse niiden käyttöä. 2) Norja on rikas maa, mutta ne rahat ei kyllä mee terveydenhuoltoon. Täällä on paljon huonommat puitteet ja vanhemmat laitteistot kuin mihin oon Suomessa tottunut, joten ehkä oli pienoinen shokkikin, kun tajusin, että rikkauksista huolimatta Norja ei todellakaan panosta uusimpaan teknologiaan terveydenhuollossa. Pienoinen pettymys, sillä odotin enemmän. 3) Norjassa on jopa korva- ja kaulakorujen käyttö kielletty hoitohenkilökunnalta hygieniasyistä, mutta silti hanskoja ei käytetä? En ymmärrä. Mutta sitten hyviä asioita.. Udland hoivakoti on ihan mahtava paikka. Vaikka itse harjoittelusta en oo saanu ihan niin paljon irti kuin olisin Suomessa luultavasti saanut, niin voin silti sanoa, että Udlandin hoitohenkilökunta on ihan paras. Työ mitä ne siellä tekee, on erittäin arvokasta, ja kaikista hoitajista huomaa kuinka paljon ne oikeesti välittää vanhuksista siellä. Vaikka meilläkin on tällä hetkellä potilas, joka sairastaa lewyn kappale -tautia ja on erittäin raskas hoidettava, niin silti joka päivä tätä potilasta kohdellaan lempeästi ja kunnioittaen sekä huolehditaan, että hänet puetaan joka päivä päivävaatteisiin (voin sanoo, että ei oo ihan helppo homma) ja nostetaan sängystä ylös. Tänään kyseinen potilas oli ehkä 5 min tässä maailmassa (ja ensimmäistä kertaa huomas mutkin ja sano että "Haloo Henni"), mutta tuo 5 min tuotti äärimmäistä iloa mun ohjaajalle. Se, että tää potilas oli 5 min hallusinoimatta ja puhumatta omiaan ja pystyi itseasiassa olemaan rauhassa paikallaan ja huomioimaan ympärillään tapahtuvat asiat, oli mun ohjaajalle päivän piriste. Se oli aika hienoa nähdä :) Udlandissa on hienoa myös se, että siellä hoitajat ja omaiset järjestää ohjelmaa näille vanhuksille joka ikinen päivä! Joka päivä on jotain, oli se sitten jumppatuokio, yhteinen lauluhetki, konsertti tai lättykahvit, mutta joka päivä kuitenkin jotain. Viime viikolla osallistuin mm. kahteen eri konserttitapahtumaan, kävin laulamassa norjalaisia lauluja sekä juomassa vohvelikahvit parin asukkaan kanssa. Tällä viikolla oon sitten taas kuskannu potilaita ala-aulaan jumppahetkiä viettämään. On ihan mahtava päästä osallistumaan näihin tilaisuuksiin, varsinkin kun huomaa millasen vaikutuksen se saa näissä vanhuksissa aikaan :) täyden kympin hoivakoti siis!

Udland omsorgssenter

torstai 15. helmikuuta 2018

1. viikko

Ensimmäinen viikko harjoittelua takana. Aloitin siis gerontologisella harkalla ja teen sen täällä paikallisessa hoivakoti Udlandissa (Udland omsorgssenter) dementiaosastolla. Maanantaina heti tapasin ohjaajani eli mentor nursen, joka vaikuttaa tosi mukavalta ja puhuu onnekseni hyvin englantia. Yritän tosin samalla oppia norjaa, joten sekään ei haittaa, vaikka kaikkea ei tuu englanniksi sanottuakaan. Aika hyvä sinänsä, että teen harkan dementiaosastolla, niin ehkä nää mummat ja vaarit ei edes muista vaikka sanoisinkin jotain hassua, kun mun huonolla ruotsi-norja-sekotuksella niille yritän puhua, hah! Tähän mennessä kaikki on mennyt ihan kivasti, oon lähinnä ensimmäisen viikon vaan tarkkaillu ja autellu, niinku yleensä Suomessakin, mutta toivon mukaan pääsen ens viikolla jo tosi toimiin. Meillä oli aloituskeskustelu ohjaavan opettajan ja ohjaavan sairaanhoitajan kanssa keskiviikkona ja onneksi mun ihana opettaja painotti mun ohjaajalle, että mun pitää päästä toimimaan itsekseni (mun sh-ohjaaja ei ollu varma saisinko edes jakaa lääkkeitä, vaikka sanoin sille, että on kyllä ihan iv-hommatkin jo hallussa), mutta onneks opettaja tosiaan "pelasti" tilanteen.

Potilaat tällä osastolla on pääosin rauhallisia ja mukavia paria poikkeusta lukuunottamatta - aggressiivisiakin potilaita löytyy aina muistisairaiden joukosta. Udland on jaoteltu kolmeen kerrokseen, joissa jokaisessa kerroksessa on etelä-, länsi-, itä- ja pohjoissiipi. Toinen kerros, jossa mä siis työskentelen, on "dementiakerros". Työskentelen koko harkan ajan eteläsiivessä, jossa on tällä hetkellä 7 potilasta. Yhellä siivellä työskentelee aina kaks sairaanhoitajaa, joten ei oo täällä Norjassakaan ainakaan ylimitoitettua tää homma. Lisäkäsiä ne saa meistä opiskelijoista, keskiviikkonakin meitä oli kolme opiskelijaa yhdellä sairaanhoitajalla. Suomessa oon tottunu siihen, että on yks ohjaaja yhtä oppilasta kohden, joten tää on ihan uus tilanne. Kuulin tosin, että niillä oli ollu alkukeväästä enemmän potilaita tällä osastolla, joten olivat siksi päättäneet ottaa enemmän opiskelijoitakin. En vaan oikeen tykkää siitä, että tavallaan pitää "taistella" potilaista, että kuka pääsee tekemään mitäkin. Täällä nyt tuskin on paljon mitään iv-hommia muutenkaan, jos ollenkaan, mutta silti. Neljä ihmistä yhden vanhuksen kimpussa on vähän liikaa.

Toinen asia, mikä mua häiritsi huomattavasti ensimmäisestä päivästä lähtien, oli se, että mun ohjaaja ei käytä lähes laisinkaan käsineitä. Mulla puskee tuskanhiki, kun nään mitä kaikkea se tekee paljain sormin! :D Apua. Ja käsidesiä ja hanskoja saa aina olla ettimässä, kun oon tottunu että ne löytyy yleensä joka huoneesta ja joka käytävältä. Ehkä mä vaan ylireagoin, kun kuitenkin ollaan "vaan" dementiaosastolla, mutta kyllä mua silti hirvittäis ottaa verensokeria yms. ilman hanskoja. Tiedän kyllä, että sitä tehdään ihan Suomessakin, mutta silti. Ja ehkä mä vaan oon tottunu läträämään sen käsidesin kanssa, että kun sitä ei heti löydy niin paniikki iskee. Ehkä se aseptisuusoppi on iskostunu liian syvälle aivoihin. Mutta toisaalta, tutkimukset osoittaa kuinka paljon tulehduksia yms. voidaan ehkäistä suojakäsineitä käyttämällä, niin miksi muuttaisin tapojani? Sain onneksi sanottua ohjaajalleni, että aion käyttää hanskoja aina vaan kun sen koen tarpeelliseksi ja se sano, että teen niinkuin itsestä tuntuu.

Tiistaina meillä oli simulaatiopäivä koulussa, ihan samanlainen mihin kotosuomessakin oon tottunut. Tykkäsin erityisesti siitä, että tää simulaatio järjestettiin yhdessä vaihtareiden sekä norjalaisten oppilaiden kanssa. Oli niillekin uus tilanne simuloida keissit englanniksi :) Meillä oli kaks keissiä, yks kirurginen ja yksi sisätautikeissi. Ensin toinen ryhmä toimi sairaanhoitajina ja toinen ryhmä tarkkaili ja sitten vaihdettiin vuoroa. Yleensä Suomessa, kun ollaan laboroitu niin opettaja on ollut vieressä, ja ollut nuken ja välillä lääkärinkin äänenä. Nyt oli hauska, kun tuolla koulussa simulaatioluokissa oli peilit, jonka takana opettajat oli. Eli me ei nähty niitä, mutta ne pysty tietenkin tarkkailemaan meitä. Ja ne pysty silti olemaan potilaan / lääkärin äänenä mikin kautta. Toisaalta se oli jotenkin rauhoittavaakin, kun ei nähny opettajia ja tuntenu niiden katsetta koko ajan selässä, tuntu että pysty keskittymään paremmin. Ja mikä tärkeintä, tuona päivänä opin taas jotain uutta :)

Simulaatiotilanne, potilaalla alkava sepsis.

Viime torstaina kävin myös ensimmäisissä Norjan opiskelijabileissä muiden vaihtareiden sekä norjalaisten kanssa. Tykkään siitä, että täällä baarit on kaikki rannan tuntumassa, meri on vaan niin ihana! Hauskaa oli, kunnes seuraavana aamuna piti herätä klo 8, että ehti bussiin ja Bergeniin. Bergeniin ajomatka kesti yhteensä n. 3h ja maisemat matkalla oli kyllä jotain aivan mieletöntä. Yhdessä vaiheessa piti myös vaihtaa bussista lauttaan ja sit taas takas bussiin. Ei ollu ihan peruslauttamatka tämäkään vaan oikeesti niin kauniit maisemat merineen ja vuorineen! Vuokrattiin Bergenistä airbnb-kämppä muiden vaihtareiden kanssa ja vietettiin siis tosiaan viikonloppu Bergenissä. Bergen on Norjan toiseksi suurin kaupunki meren tuntumassa. Se on kuuluisa sitä ympäröivistä 7 vuoresta, joista yhelle "Floyen" -nimiselle vuorelle me kiivettiin. Muuten sen lumen ympäröimänä oli ihan tunne, kun olis Suomessa ollu, mutta vuoret teki tilanteesta kyllä hieman jopa paremman kokemuksen. Täällä on niin paljon vuoria ja niin vähän aikaa, että pakko oikeestaan joka viikonloppu tehdä jotain jos haluaa ottaa ilon irti näistä vaelluksista! Tänä viikonloppuna lähdetäänkin sitten laskettelemaan Roldaliin, joka sekin näyttää ihan uskomattomalta paikalta! Tässä kuvia nyt kuitenkin ensin Bergenistä :)

Up we go! Ihan ku Suomes mut ei siel päinkään

#erasmus2018!

The historical part of Bergen called Brygge

Vois rakentaa omanki talon vuorille

Ps. Haugesund on sinänsä kyllä ihan älyttömän hyvällä paikalla, sillä täältä on lyhyt matka joka paikkaan! Esim. kuuluisat Trolltunga, Prekestolen, Kjeragolten.. kaikki parin tunnin ajomatkan säteellä! Tunnen itseni kyllä erittäin onnekkaaksi tällä hetkellä :) Norja on <3

maanantai 5. helmikuuta 2018

Haugesund

Jeg er her!

Viimeinkin, sillä tätä on odotettu. Itseasiassa siitä lähtien, kun pääsin opiskelemaan. Meille kerrottiin heti koulun alettua mahdollisuudesta lähteä vaihtoon toisella tai kolmannella vuodella ja päätin jo silloin heti, että vaihtoon on päästävä. Jo silloin ajattelin, että joko Norja tai Kanada. Kanada oli se ykkösvaihtoehto, mutta Norja tuli hyvänä kakkosena. Toisen vuoden lopulla päädyin sitten kuitenkin hakemaan ainoastaan Norjaan, sillä haku Kanadaan vuoden 2017 syksyllä aukesi poikkeuksellisen myöhään. Hakemuksen lähettämisen jälkeen Norjasta tieto tuli noin kuukauden päästä (hakemus lähetettiin puoles välis lokakuuta ja sain tiedon about samoihin aikoihin marraskuus) ja paikka oli otettava vastaan viikon kuluessa, jos Norjaan aikoi lähteä. No varmaan turha tässä vaihees kertoo otinko paikan vastaan vai en :)

Viime viikolla vihdoin koitti aika pakata kimpsut ja kampsut kasaan, ja jättää normiarki ja opinnot hetkeksi taakse. Vaihto sattui sinänsä hyvään aikaan, sillä meidän luokalla on ensi viikko itsenäistä opiskelua ja sitä seuraavalla viikolla heillä alkaa harjoittelu. Mun 3 kuukauden vaihdon alle ei siis tuu jäämään itseasiassa kun pari kurssia, jotka nekin oon saanu jo sumplittua opettajien kanssa. Ennakkoon jouduin tekemään muutaman extrakurssin myös, sillä esimerkiksi suunniteltu polikliininen harjoittelu vaihdossa ei tapahtunutkaan, vaan mut oli täällä Norjan päässä laitettu vastasyntyneiden osastolle suorittamaan toinen harjoitteluista. Tämän vuoksi "jouduin" siis käymään erään sairaanhoitajaluokan kanssa lasten hoitotyön tunneilla, mikä sinänsä nyt ei kauheasti kyllä haitannut, sillä mikä olis parempi harkkapaikka tulevalle terveydenhoitajalle kuin vastasyntyneiden osasto?! Suunnitellun polikliinisen harjoittelun käyn normaalisti ensi syksynä sillä välin, kun meidän muu luokka tekee jo mun täällä suorittaman lastenhoitotyön harjoittelun. Muut harjoittelut, jotka täällä vaihdossa tulen tekemään, on gerontologinen harjoittelu nursing home Udlandassa ja projektitoiminnan harjoittelu, joka on siis tämä blogi + loppuraportti.

Oon nyt siis ollut Norjassa muutaman päivän ja tähän mennes kaikki mennyt paremmin kuin hyvin. Perjantaina lensin Helsingistä Osloon ja Oslosta Haugesundiin. Haugesundin lentokenttä sijaitsee saarella ja on ehkä söpöin pieni kenttä, jonka oon ikinä nähny. Kentältä mut tuli hakemaan tän ammattikorkeakoulun opiskelija-assistentti, jolla oli myös avaimet mun asuntoon Haugesundiin. Asunto onneksi yllätti positiviisesti, sillä jaan yhden kerroksen kokonaan vain yhden espanjalaisen opiskelijan kanssa ja meillä on molemmilla omat isot huoneet. Keittiö, olohuone, kylppäri ja vessa on yhteisessä käytössä. Plussaa on myös, että asunto on 4 minuutin kävelymatkan päässä sekä koululta että sairaalalta (kyllä, otin ajan aamulla kun kävelin kouluun, hah). Tapasin perjantai-iltana myös mun vuokranantajat, jotka on aivan ihanat mummu ja pappa, ja joista kuitenkin kumpikin puhuu täydellistä englantia!

Her er de! Tää ihana pariskunta vei mut kahville
ja näytti samalla mulle vähän Haugesundia.

Tänä aamuna oli mun ensimmäinen virallinen koulupäivä. Tää viikko on "introduction week", jolloin tällä viikolla aloittaville vaihto-oppilaille kerrotaan kaikki oleellinen, näytetään paikkoja, otetaan MRSA-testit ja käydään tutustumassa sekä sairaalaan että hoitokotiin. Sairaalassa ja hoitokodissa tapasin jo vähän tulevia kollegoita, ja omaksi yllätyksekseni ymmärsin mitä mun opettaja ja he puhu mun tulevista työvuoroista ja vastasinkin (tosin englanniksi), kun he kysy norjaksi jotain multa. Ehkä se norjan puhuminenkin alkaa vielä luonnistua! Mun opettaja oli myös tosi kiinnostunu siitä, että opiskelen terveydenhoitajaksi sairaanhoitajatutkinnon rinnalla (Norjassa tää ei oo kuulemma mahdollista) ja hän kysyikin multa, että olisinko kiinnostunut ottamaan vähän suurempaa vastuuta terveydenhoitajapuolella, että se vois järkätä mulle jotain muutakin hommaa sairaalalta vauvojen ja lasten parissa! Mielenkiinnolla odotan mitä se tulee olemaan :)

Yks päivän ohjelmista tänään oli käydä sairaalalla ottamassa kuva henkilökorttiin. So official!

Tapasin tänään siis kaksi muutakin opiskelijaa, jotka ovat molemmat Belgiasta ja alottavat ens viikolla harjoittelunsa mun kanssa yhtä aikaa. Huomenna tapaan loput vaihto-oppilaat, sillä täällä järjestetään joka tiistai klo 14-15.30 tapaaminen opettajien ja vaihto-oppilaiden kesken. Tän tapaamisen tarkoituksena on seurata vaihto-oppilaiden menestystä harjoittelussa ja tuntemuksia vaihdossa ollessa. Tämä on musta sinänsä todella hyvä idea, sillä joillekin vaihto voi olla myös rankka kokemus, varsinkin jos ei oo asunut ennen ulkomailla (tai omassa kotimaassaankaan) yksin. Muuten oonkin sitten oikeastaan vaan hengaillu ja tutustunut kaupunkiin ja sen lähialueisiin. Tässä muutama kuva kaupungilta ja lenkkipolulta, jonka löysin.

Keväinen Haugesund

Meren äärellä on parasta asua

Koulu seuraavat 3 kk

Djupadalen, josta löytyy hyvät lenkkipolut ja patikointireitit!

Täällä kevät on jo pitkällä!

Ps. Blogin nimi perustuu mun entiseen blogiin, jonka nimi oli far-far-away, jota kirjoitin Aasia-Australia-akselilta. Tällä kertaa ollaan vähän lähempänä kotisuomea, joten nimi sen mukainen :)