1. viikko

Ensimmäinen viikko harjoittelua takana. Aloitin siis gerontologisella harkalla ja teen sen täällä paikallisessa hoivakoti Udlandissa (Udland omsorgssenter) dementiaosastolla. Maanantaina heti tapasin ohjaajani eli mentor nursen, joka vaikuttaa tosi mukavalta ja puhuu onnekseni hyvin englantia. Yritän tosin samalla oppia norjaa, joten sekään ei haittaa, vaikka kaikkea ei tuu englanniksi sanottuakaan. Aika hyvä sinänsä, että teen harkan dementiaosastolla, niin ehkä nää mummat ja vaarit ei edes muista vaikka sanoisinkin jotain hassua, kun mun huonolla ruotsi-norja-sekotuksella niille yritän puhua, hah! Tähän mennessä kaikki on mennyt ihan kivasti, oon lähinnä ensimmäisen viikon vaan tarkkaillu ja autellu, niinku yleensä Suomessakin, mutta toivon mukaan pääsen ens viikolla jo tosi toimiin. Meillä oli aloituskeskustelu ohjaavan opettajan ja ohjaavan sairaanhoitajan kanssa keskiviikkona ja onneksi mun ihana opettaja painotti mun ohjaajalle, että mun pitää päästä toimimaan itsekseni (mun sh-ohjaaja ei ollu varma saisinko edes jakaa lääkkeitä, vaikka sanoin sille, että on kyllä ihan iv-hommatkin jo hallussa), mutta onneks opettaja tosiaan "pelasti" tilanteen.

Potilaat tällä osastolla on pääosin rauhallisia ja mukavia paria poikkeusta lukuunottamatta - aggressiivisiakin potilaita löytyy aina muistisairaiden joukosta. Udland on jaoteltu kolmeen kerrokseen, joissa jokaisessa kerroksessa on etelä-, länsi-, itä- ja pohjoissiipi. Toinen kerros, jossa mä siis työskentelen, on "dementiakerros". Työskentelen koko harkan ajan eteläsiivessä, jossa on tällä hetkellä 7 potilasta. Yhellä siivellä työskentelee aina kaks sairaanhoitajaa, joten ei oo täällä Norjassakaan ainakaan ylimitoitettua tää homma. Lisäkäsiä ne saa meistä opiskelijoista, keskiviikkonakin meitä oli kolme opiskelijaa yhdellä sairaanhoitajalla. Suomessa oon tottunu siihen, että on yks ohjaaja yhtä oppilasta kohden, joten tää on ihan uus tilanne. Kuulin tosin, että niillä oli ollu alkukeväästä enemmän potilaita tällä osastolla, joten olivat siksi päättäneet ottaa enemmän opiskelijoitakin. En vaan oikeen tykkää siitä, että tavallaan pitää "taistella" potilaista, että kuka pääsee tekemään mitäkin. Täällä nyt tuskin on paljon mitään iv-hommia muutenkaan, jos ollenkaan, mutta silti. Neljä ihmistä yhden vanhuksen kimpussa on vähän liikaa.

Toinen asia, mikä mua häiritsi huomattavasti ensimmäisestä päivästä lähtien, oli se, että mun ohjaaja ei käytä lähes laisinkaan käsineitä. Mulla puskee tuskanhiki, kun nään mitä kaikkea se tekee paljain sormin! :D Apua. Ja käsidesiä ja hanskoja saa aina olla ettimässä, kun oon tottunu että ne löytyy yleensä joka huoneesta ja joka käytävältä. Ehkä mä vaan ylireagoin, kun kuitenkin ollaan "vaan" dementiaosastolla, mutta kyllä mua silti hirvittäis ottaa verensokeria yms. ilman hanskoja. Tiedän kyllä, että sitä tehdään ihan Suomessakin, mutta silti. Ja ehkä mä vaan oon tottunu läträämään sen käsidesin kanssa, että kun sitä ei heti löydy niin paniikki iskee. Ehkä se aseptisuusoppi on iskostunu liian syvälle aivoihin. Mutta toisaalta, tutkimukset osoittaa kuinka paljon tulehduksia yms. voidaan ehkäistä suojakäsineitä käyttämällä, niin miksi muuttaisin tapojani? Sain onneksi sanottua ohjaajalleni, että aion käyttää hanskoja aina vaan kun sen koen tarpeelliseksi ja se sano, että teen niinkuin itsestä tuntuu.

Tiistaina meillä oli simulaatiopäivä koulussa, ihan samanlainen mihin kotosuomessakin oon tottunut. Tykkäsin erityisesti siitä, että tää simulaatio järjestettiin yhdessä vaihtareiden sekä norjalaisten oppilaiden kanssa. Oli niillekin uus tilanne simuloida keissit englanniksi :) Meillä oli kaks keissiä, yks kirurginen ja yksi sisätautikeissi. Ensin toinen ryhmä toimi sairaanhoitajina ja toinen ryhmä tarkkaili ja sitten vaihdettiin vuoroa. Yleensä Suomessa, kun ollaan laboroitu niin opettaja on ollut vieressä, ja ollut nuken ja välillä lääkärinkin äänenä. Nyt oli hauska, kun tuolla koulussa simulaatioluokissa oli peilit, jonka takana opettajat oli. Eli me ei nähty niitä, mutta ne pysty tietenkin tarkkailemaan meitä. Ja ne pysty silti olemaan potilaan / lääkärin äänenä mikin kautta. Toisaalta se oli jotenkin rauhoittavaakin, kun ei nähny opettajia ja tuntenu niiden katsetta koko ajan selässä, tuntu että pysty keskittymään paremmin. Ja mikä tärkeintä, tuona päivänä opin taas jotain uutta :)

Simulaatiotilanne, potilaalla alkava sepsis.

Viime torstaina kävin myös ensimmäisissä Norjan opiskelijabileissä muiden vaihtareiden sekä norjalaisten kanssa. Tykkään siitä, että täällä baarit on kaikki rannan tuntumassa, meri on vaan niin ihana! Hauskaa oli, kunnes seuraavana aamuna piti herätä klo 8, että ehti bussiin ja Bergeniin. Bergeniin ajomatka kesti yhteensä n. 3h ja maisemat matkalla oli kyllä jotain aivan mieletöntä. Yhdessä vaiheessa piti myös vaihtaa bussista lauttaan ja sit taas takas bussiin. Ei ollu ihan peruslauttamatka tämäkään vaan oikeesti niin kauniit maisemat merineen ja vuorineen! Vuokrattiin Bergenistä airbnb-kämppä muiden vaihtareiden kanssa ja vietettiin siis tosiaan viikonloppu Bergenissä. Bergen on Norjan toiseksi suurin kaupunki meren tuntumassa. Se on kuuluisa sitä ympäröivistä 7 vuoresta, joista yhelle "Floyen" -nimiselle vuorelle me kiivettiin. Muuten sen lumen ympäröimänä oli ihan tunne, kun olis Suomessa ollu, mutta vuoret teki tilanteesta kyllä hieman jopa paremman kokemuksen. Täällä on niin paljon vuoria ja niin vähän aikaa, että pakko oikeestaan joka viikonloppu tehdä jotain jos haluaa ottaa ilon irti näistä vaelluksista! Tänä viikonloppuna lähdetäänkin sitten laskettelemaan Roldaliin, joka sekin näyttää ihan uskomattomalta paikalta! Tässä kuvia nyt kuitenkin ensin Bergenistä :)

Up we go! Ihan ku Suomes mut ei siel päinkään

#erasmus2018!

The historical part of Bergen called Brygge

Vois rakentaa omanki talon vuorille

Ps. Haugesund on sinänsä kyllä ihan älyttömän hyvällä paikalla, sillä täältä on lyhyt matka joka paikkaan! Esim. kuuluisat Trolltunga, Prekestolen, Kjeragolten.. kaikki parin tunnin ajomatkan säteellä! Tunnen itseni kyllä erittäin onnekkaaksi tällä hetkellä :) Norja on <3